Moonspell - The Butterfly Effect (1999)

Kehuin Irreligioussta aikamoisilla ylisanoilla; erityisesti Moonspellin toisen levyn tunnelma viehätti minua lähes loputtomiin kuvailuihin. Ostin aikanaan kuitenkin The Butterfly Effectin ennen tuota klassikkolevyä, ja voitte kuvitella ihmetykseni, kun totesin Irreligiousin häikäisevän laadun - sitä kun ei The Butterfly Effectiltä löydy, ei sitten yhtään. Tunnustan nyt muuten saman tien, että ostin The Butterfly Effectin yhdestä ainoasta syystä: se oli kirjaston poistokorissa hintalapulla 50 senttiä, ja lyriikkalehdykkäkin oli kadonnut matkalla; Irreligious maksoi jo tuplasti enemmän.

Asiaan. The Butterfly Effect on hyvin industrial-vaikutteinen tuotos - tämä tarkoittaa sitä, että poissa ovat mielikuvat hämyisistä uusgoottilaisista linnoista, opiumiluolista ja viktoriaanisen Lontoon syrjäkujista, ja tilalla on aikansa modernia metallia ilman vahvaa ilmapiiriä, mikä leimasi yhtyeen aiempaa tuotantoa. Minulle tämä on suuri miinus - oikeastaan  niin suuri, että levy on jäänyt lähes vaille kuuntelua. Toinen suuri ongelma on se, että levy on liian pitkä (tunti) ja sanalla sanoen tylsä: se ei varioi riittävästi ja kun varioi, se menee epämääräiseen ambient-haahuiluun (a'la Can't Bee). Kollektiivinen mielipide Moonspell-fanien keskuudessa tuntuu olevan, että The Butterfly Effect on yhtyeen lowpoint, josta sitten ollaan vähitellen kavuttu ylöspäin, joten yksin en ole kritiikkini kanssa (tällä kertaa, ainakaan).

Totta puhuakseni en tiedä tarkalleen, mitä voisin sanoa levystä. Se ei säväytä suuntaan saakka toiseen: se ärsyttää kyllä, mutta en jaksa jäsentää ärtymykseni nyansseja, koska The Butterfly Effect ei houkuta minua kuuntelemaan itseään. Siinähän se taisi tullakin, eikö? Se, että levyn kuuntelu ei maita edes niin pitkään, että voisi luoda järkevää kritiikkiä siitä, taitaa olla likipitäen pahinta, mitä mistään levystä voi sanoa, koska se tarkoittaa sitä, että levyssä ei ole mitään hyvää, tai jos on, kuulija ei sitä löydä. Levy kuulostaa kautta linjan siltä, että yhtyettä ei oikeasti kiinnostaisi hevon helvettiä soittaa heviä, mutta ei uskalla kuitenkaan päästää irti menneisyydestään, ja jää hiilumaan abstraktiin välitilaan, jossa se ei tyydytä oikein ketään kunnolla. Lustmord, esimerkiksi, yrittää olla vanhoille faneille suunnaattu sävellys, mutta örinät ja "rankat" riffit luovat teennäisen vaikutelman.

En liioittele, kun sanon, että olisin tyytyväisempi levyyn, jos se olisi kunnolla tehtyä (lievästi) metallivaikutteista ambientia. Painotus on sanoilla "kunnolla tehtyä".  Samplejen yhdistäminen heviin, kokeilellisuus ja kaikki muutkin ideat, joilla yhtye on leikitellyt levyä tehdessään, ovat hyviä ja niissä on ainekset ties millaiseen tajuntaa avartavaan kuuntelukokemukseen, mutta niitä ei ole tuotu oikein metallin kontekstiin. Yksinkertaisemmin ilmaistuna: The Butterfly Effect on sävelletty laiskasti ja huonosti.

Nyt, suokaa anteeksi, menen kuuntelemaan Irreligiousin. Tunnen oloni likaiseksi ja hyväksikäytetyksi, tyystin väärällä tavalla.