Kalmah - Swamplord (2000)

Jokin Kalmahissa ärsyttää minua. En osaa sanoa tarkalleen mikä, mutta kun ei vain lähde, niin ei vain lähde. Kuulin yhtyeestä ensikertaa The Black Waltz -levyn aikoihin, jolloin törmäsin The Groan of Wind -kappaleeseen ja tykästyin. Biisi oli ja on hyvä - siinä on selkeä koukku, hyvä tekemisen meiniki ja paketti vain toimii. Mutta siltikään, vaikka ystäväni kovasti yhtyeestä innostui, jäin fanituksen ulkopuolelle?

Ostin Swamplordin varsin äskeittäin, noin puoli vuotta sitten. Se tuli samoissa kansissa kakkoslevy They Will Returnin kanssa, mikä on aina huono asia, vaikka hinta-laatu-suhde olisi miten huikea, koska levyistä toinen saattaa helposti jäädä tyystin vaille kuuntelua. Kalmah-kaksikon kanssa kävi niin, että kuuntelin ensin ajatuksella Swamplordin, totesin sen olevan "ihan jees", minkä jälkeen pyöräytin They Will Returnin, jonka totesin olevan "ihan jees, vähän ekaa parempi". Kumpaakaan levyä en ole kuunnellut kuin kourallisen kertoja tämän jälkeen; jos olen yrittänyt saada parempaa otetta yhtyeen tyylistä, olen kääntynyt paremman ensivaikutelman tehneen kakkoslevyn puoleen, mikä on ennestään jättnyt esikoislevyn pahempaan paitsioon.

Swamplord on jonkinsortin melodista black metalia - kuin Children of Bodomin varhaistuotantoa ilman sittä ynkkärunkkausta. Mutta, se mikä luultavasti on "antipatiani" (ei minulla ole mitään Kalmahia vastaan, en vain pääse perille yhtyeen perimmäiseen ideaan) taustalla, on kappaleiden koukuttomuus. Siis kyllähän kaikenlaisia koukuiksi tarkoitettuja heittoja levyllä on - melkein jokaisessa kappaleessa on omansa - mutta ainuttakaan niistä en pystynyt tuomaan mieleeni kuunneltuani levyn, vaikka kuinka yrittäisin paneutua kuunteluun. Ei niin ei, okei? Tyylillinen ratkaisu voisi olla suorastaan fantastinen ja esimerkiksi Black Roijan akustinen osio toimii komeana taukona draamankaaressa, mutta kun kokonaisuus ei toimi. Minulla ei ole kertaakaan tullut sitä fiilistä, että tahtoisin heti perään kuunnella levyn uudestaan.

Ja juuri tuossa piilee ongelmani Kalmahin kanssa: vaikka kappaleet yksitellen kuunneltuina toimisivatkin ja tietyt hetken eripuolilla levyä ovat kuinka passeleita, kokonaisuus, levy itse, jää pahasti muodottomaksi, vaille varsinaista tarttumapintaa. Kuten aina, on hyvin mahdollista, että tämä johtuu enemmän minusta kuin levystä itsestään, sillä Kalmahin kaksi ensimmäistä levyä nauttivat suoranaista kulttisuosiota: MetalStrom.net:issä niiden arvosanat ovat erittäin korkeat 8.6 ja 8.5, ja vastaavasti Metal-Archives.com:issa 91% (yhdeksän arvostelua) ja 92% (seitsemän arvostelua). Jos siis epäilet, että saattaisit pitää Kalmahista, hyvä, koska luultavasti pidätkin, mutta älä silti odota, että olen kanssasi euforiassa, tanssimassa nilkat seisovassa suovedessä.