Dark Tranquillity - Character (2005)

Characteria edeltävä Damage Done on mestariteos: juuri oikeassa taitekohdassa progen ja tarttuvan välillä, terävän sävellyskynän tuotos loistavasti yhteen soittavalle bändille. Ilmeisesti yhtye tiedosti tämän itsekin, sillä Character on hyvin erilainen levy, vaikka kuulostaakin vain ja ainoastaan Dark Tranquillityltä. Olen sinänsä tyytyväinen, että yhtye ei lähtenyt tekemään samaa levyä uudestaan, vaan lähestyi musiikkiaan toisesta näkökulmasta, ja olisi epäreilua odottaa/vaatia mitään bändiä tekemään kahta yhtä nerokasta modernia mestariteosta peräkkäin.

Silti yhtye pääsi edeltävän tuotoksen tasoa yllättävän lähelle, joskin (kuten sanottua) toisesta näkökulmasta. Character on oivallinen levy, vaikka onkin pirullisen haastava: siinä missä Damage Done on välittömästi koukuttava, aina uusia syvyyksiä altaan paljastava sipuli, Character on autenttinen sukellus suoraan altaan syvään päähän. Tämä voi kuulostaa oudolta, sillä jos levyn kuuntelee taustalla se ei totisesti tunnu kovin poikkeavan progelta, mutta kun sitä oikeasti yrittää analysoida, päätyy jonkinlaiseen loputtoman syvyyden tuijottamiseen - ja kuten syvyyksien tuijottamisesta tiedämme, jossakin välissä se tuijottaa takaisin. Sellainen on kokemukseni Characterista: syvyys johon tahtoo upota, kadota täysin, mutta mitä syvemmälle menee, sitä kauemmas lähtöpiste ja tavallisuus jää, eikä matka lopu koskaan, aina päätyy vain syvemmälle, loputtomaan kuiluun.

Kaikella tällä filosofoinnilla haen sitä takaa, että kun Characteria kuuntelee ajatuksella ensikertaa, se kuulostaa pirullisen oivalliselta musiikilta, mutta vaikeastilähestyttävältä sellaiselta. Kappaleet kuulostavat poikkeuksetta hyviltä - lähes yhtä hyviltä kuin Damage Donella - mutta kokonaiskuva jää hämäräksi, epäselväksi, ja laadustaan huolimatta jokainen kappale on kuin neljässä ulottuvuudessa liikkuva saippua (eli vaikeasti hahmotettava ja liukas - kylläpä olen tänään nokkela, haha). Kappaleet eivät totisesti ole mitään instrumenttirunkkausprogepornoa, vaan sitä parempaa progea, monimutkaisia kappaleita selkeillä johtoajatuksilla ja flow'lla.

Koska levy on niin vaikea, jokaiselta kappaleelta toivoisi selkeää omaa identiteettiä - vaihtelua nopeuden, tulokulman tai melodian kanssa - mutta jos Characteria jokin vaivaa, niin tasapäisyys: kuulija helposti erehtyy luulemaan koko levyä yhdeksi pirullisen pitkäksi kappaleeksi, sillä vaikka jokainen kappale on erilainen, ne kuulostavat liiaksi samalta. Ilmaisu samasta puusta veistetyistä tulee mieleen, mutta en viitsisi sortua (jälleen) kliseeseen, siispä sanonkin niiden seilaavan samoilla vesillä. Vaikeudestaan ja lievästä tasapaksuisuudesta huolimatta Character on erinomainen kiekko, vaikka saattaa aluksi vaikuttaa liian kryptiseltä; se ei ole Damage Donen tasoinen, mutta toisaalta ei mitenkään äärettömän kaukana.

P.S. Pahoitteluni tekstien kirjoittamisen hitaudesta: työstän parhaillaan graduani ja se on varsin aikaa- ja ajatuksiavievää hommaa. Pyrin kuitenkin pitämään jonkinlaista tahtia yllä blogin kanssa.