Deadlight - Melucine (2007)

Harvallepa taitaa olla Deadlight, 2000-luvun puolivälissä kaksi demoa ja yhden omakustanne-EP:n  tehnyt tamperelaispoppoo, tuttu. Melucine oli yhtyeen ainoaksi jäänyt EP, ja siitä kuulee, että se on omakustannetekele, tuskin muuta kuin demo. Mutta se on myös yllättävänkin hyvä sellaiseksi, ja sen merkitys minulle on samaten yllättävänkin suuri - ei siksi, että olisin pakkomielteisesti kuunnellut sitä noin kymmenen vuotta sitten tai sittemmin, vaan koska se oli ensimmäinen vakavampi kontaktini "oikeaan bändiin".

Deadlightissa kitaraa soitti Panu, joka on ystäväni Hipin siskon aviomies, ja vuonna 2006 minä, Hippi ja Panu menimme kolmisin Sauna Open Airiin - vietimme tuon viikonlopun Hipin siskon ja Panun luona, kun emme olleet festareilla "rellestämässä". (Olimme viidentoista vanhoja, emme me mitään rellestäneet, vaan ihmettelimme festareita ja tsekkailimme silloin meille tuntemattomia bändejä, kuten Stam1naa, Turmion kätilöitä ja Twisted Sisteriä.) Samoihin aikoihin Deadlight julkaisi ensimmäisen demonsa (tai promonsa, miten ikinä kolmen biisin kiekkoa haluaakaan kutsua) ja tokihan sitä viikonlopun aikana kuunneltiin. Hyvältä kuulosti. Myöhemmin kuuntelimme demoa lisää, ja se kuulosti edelleen hyvältä; kun kuulin Hipin kautta Deadlightin tekevän EP:n, pakkohan se oli saada omaksi. Muistan kuinka jännää/outoa/hitusen pelottavaa oli lähettää sähköpostia bändin jäsenelle (joka ei ollut Panu) ja sopia EP:n postituksista ja maksuista. Tuntui kuin olisin ollut jossakin suuressa, epämääräisessä ja muodottomassa "skenessä". Sittemmin Panun ja Deadlightin tiet erosivat, ja vaihtoipa bändi nimeäkin. Yritin selvitellä mitä yhtye nykyään tekee (Deformation Done -nimellä), mutta googlailu ei auttanut mitään - en löytänyt Facebookistakaan mitään. Jos jollakulla on sisäpiirin informaatiota, olen kiinnostunut kuulemaan bändin nykytilasta.

Melucine, kuuden biisin EP, on ihan hyvä tekele. Se ei ole erinomainen tai huono, mutta olen tätä tekstiä varten kuunnellut sen puolentusinaa kertaa, enkä - nostalgiahuuruja lukuun ottamatta - ole saanut siitä sen kummemin mitään irti. Biisit toimivat, soitto toimii, soundipolitiikkakin toimii, mutta silti kokonaisuudesta ei muodostu osiensa summaa suurempaa teosta. Sen kuuntelee ja kuuntelee uudestaankin, mutta siinäpä se.

Ymmärrän kiekkoa kuunnellessani, miksi yhtye ei koskaan (sikäli kun tiedän) saanut levytyssopparia: levy-yhtiön näkökulmasta bändien, jotka eivät edusta juuri sillä hetkellä myyvintä musiikkityyliä, on omattava Sitä Jotain, mikä erottaa heidät muista kokeilijoista ja aloittelijoista. Sitä Jotain juuri en löydä Deadlightilta - niin paljon kuin tahtoisinkin hehkuttaa unohdettua neroutta, kaltoinkohdeltua erinomaisuutta ja mitä vielä. Sydämeni vuotaa verta, kun sanon, että Melucinen tasoisella tuotoksella - vaikka se ei olekaan huono tai edes heikko - ei valitettavasti voi päästä suursuosioon. Totuus sattuu, sillä muistan kuinka innoissani olin kun joku, jonka tunsin, oli tehnyt levyn ja se oli hyvä. Teinipojalle, joka oli vasta ymmärtämässä metallimusiikinkentän laajuutta, oikean muusikon tunteminen oli maagista, ja siitä tunteesta Melucine muistuttaa minua.