Give Me Your Soul... Please on kuitenkin keskinkertainen levy, vaikka se voisi olla olemattakin. Levylle mahtuu napakymppiosumia (kuten Kingille aina), kuten Give Me Your Soul ja The Girl in the Bloody Dress, mutta valtaosaltaan levy on kuitenkin turhan mitäänsanomatonta puurtamista. Never Ending Hill oli jopa Grammy-ehdokkaana, joten persläpisen Grammy-raadin kalloon uppoaa aina välillä jokin muukin musiikki kuin tusina metal-/death-/hevonpaskacore, joka myy maltaita Jenkkilän ihmemaassa. Vaikka Never Ending Hill ei ole lähelläkään Kingin uran tai edes käsiteltävän levyn parasta rallia, maininta on toki hieno ele - missä lienee tullutkaan paskaa viskoville apinoille vastaan. (Kyllä, vihaan Grammyja, koska niiden palkintojen arvo on täysin mitätön, ja niillä palkitaan menestyneimpiä, ei edes etäisesti onnistuneita tai taiteellisella ambitioilla täytettyjä oikeita muusikoita. Fuck Grammys, right in the neck.)
Give Me Your Soul... Please:n tarinakin on heikohko, jopa triviaali. Tarinan keskiössä on veriseen mekkoon pukeutunut tyttöaave, joka yrittää anoa päähahmolta tämän sielua, jotta tyttö voisi lahjoittaa puhtoisen sielun epäoikeutetusti Helvettiin joutuneelle pikkuveljelleen. Tyttö ja veli ovat kuolleet heidän isänsä kaksoimurha-itsemurhan yhteydessä, joten se, sentään, on karkean kouriintuva osa tarinaa - näitä keissejähän on ollut 1600-luvulta asti enemmän kuin uskaltaa edes ajatella. Valitettavasti, hyvästä premissistään huolimatta, tarina jää täysin triviaaliksi, koska siinä ei tapahdu mitään: päähahmo ihmettelee onko yksin talossa, menee kellariin, näkee tytön lähettämän vision, näkee haamuja ja juttelee tytön kanssa. Haahuilua ympäri taloa, jossa tapahtuu tai ei tapahdu mitään. Verrataan vaikkapa The Puppet Masterin tiukasti kirjoitettuun tarinaan, mistä ei voi irrottaa ainuttakkaan biisiä - Give Me Your Soul... Pleaselta sen sijaan voisi yhdistää kolmekin kappaletta (Is Anybody Here?, Black of Night, Mirror Mirror) ilman, että mitään erityisen merkittävää jäisi kokematta. Myöhemmin myös The Floating Head ja Cold as Ice saisi niputettua yhteen tai pudotettua kokonaan pois. Yahtzee Croshaw'ta lainatakseni, tarina ei ole valmis, kun siihen ei voi listätä mitään, vaan kun siitä ei voi poistaa mitään.
Musiikillisesti Give Me Your Soul... Please ei yritä mitään erikoista, eikä sen tarvitsekaan, koska (kuten olemme nähneet) King Diamond voi tehdessään "taas yhden King Diamond -levyn" osua napakymppiin. Laiska tarinankerronta kuitenkin on rönsyillyt myös sävellysten puolelle, ja monet kappaleet tuntuvat filleriltä tai ainakin jämäriffeillä ryyditetyiltä. Esimerkiksi The Cellar on kaukana Kingin biisien keskikastista ja Mirror Mirror on aina tuntunut hieman... alisuorittavalta.
Se onkin paras sana kuvaamaan koko levyä: Give Me Your Soul... Please on maailman paras bändi alisuorittamassa. Ei alittamassa rimaa, mutta kuitenkin rima putoaa kolisten lattialle. Valitettavasti King Diamond ei ole, monista huhuista, huolimatta tehnyt uutta levyä tähän(kään) mennessä. Syitä tähän on enemmän kuin tarpeeksi (sydänkohtaus, välilevyn pullistuma, ääniongelmat...), joten olen valmis antamaan anteeksi Kingille uuden levyn hitauden. Silti, todella toivon, että maailmaan saataisiin uusi King Diamond -levy, vaikka se olisikin "taas yksi King Diamond -levy", tuttu ja turvallinen, sillä maailmassa on niin paljon yhdentekeviä bändejä, jotka tekevät levyjä jokatoinen vuosi, että aina välillä maestro voisi näyttää, miltä se ammattitaitoinen ja tarinallinen metalli kuulostaakaan.
P.S. Kansikin on ruma, perkele. Tuollainen CGI-hirvitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti