De Lirium's Order - Diagnosis (2007)

De Lirium's Order on niitä yhtyeitä, joista minulla on paperilla kaikki syyt pitää, mutta jotka kuitenkin jättävät karvaan maun suuhuni. Teknisesti taitavaa, monipuolista ja tarvittaessa melodista death metalia - mistäpä sitä ei kaltaiseni pieni karvaturri pitäisi? Niin, sehän se: en tiedä. Olen tuskaillut tämän tekstin kanssa juuri siitä syystä, että en yksinkertaisesti tiedä miksi en pidä De Lirium's Orderista enemmän - nyt se tuntuu yhtyeeltä, jota en vain "ymmärrä" tai "käsitä". Näen kyllä miksi monet muut pitävät bändistä, mutta se ei vain ole minun juttuni. Ehkä yksi tekijä on se, että yhtye on "vain yksi Suffocation-klooni", vaikka tämä on julkea karrikointi ja epäreilu väite, koska De Lirium's Order ei ole "vain" Suffocatin-klooni, vaan pätevä bändi.

Diagnosisissa ei ole mitään muuta vikaa kuin, ettei se kolise allekirjoittaneelle. Kappaleet ovat hyviä, niissä on riittävästi monesti death metalista uupuvaa draamaa ollakseen kiinnostavia ja soitto on - kuten olettaa saattaakin - ammattitaitoista ja toisinaan leukaperiä loksauttelevaa. Mynni Luukkanen, jonka monet tuntevat varmasti paremmin Sotajumalan multakurkkuna, hoitaa tonttinsa komeasti, riittävästi tulkintaansa varioiden, ettei hän jää tasapaksuksi pörisijäksi, taustamölyksi.

Mutta kun ei vain lähde, ei sitten millään. Olen muutaman viime päivän aikana kuunnellut Diagnosisin kymmenkunta kertaa, ja vaikka levy kuulosta jokaisella kuuntelulla paremmalta kuin edellisellä, kertaakaan en ole intoa puhuken valinnut sitä soittimestani. Jokaisella kerralla sen kuunteleminen on tuntunut työltä, vaivalta. On hyvinkin mahdollista, että elämäntilanteeni, stressitasoni tai mikä ikinä, eivät ole nyt optimaalisia teknisen death metalin syväanalyysiin. Oli syy mikä tahansa, levy, jonka kuunteleminen ei ole hauskaa vaan vaiva, ei ole subjektiivisena kokemuksena hyvä - eli levy ei ole minulle hyvä. Ymmärrän täysin, miksi monet muut pitävät siitä, mutta kuin kissa kennelissä luulen silti missaavani jotakin muille itsestään selvää. Kenties jonakin päivänä Diagnosis kolahtaa kovaa, mutta kuten Opethin tuotannonkin kanssa, se päivä ei ole vielä täällä - odotan sitä innolla, yhtä kaikki.

P.S. Asian vierestä vielä sen verran, että käynnistin kirjailijasivun itselleni Facebookiin. Käykee tykkäilemässä ja seurailemassa mitä kaikkea muuta teenkään.