Nasum - Shift (2004)

Kuten olen jokaisen Nasum-levyn kohdalla sanonut, grindcore on minulle etäinen genre, jota en ymmärrä kuin välttävästi. Käsitän, että musiikin on tarkoitus olla kaoottista ns. suoraan asiaan menevää - hc-punkia speedissä - mutta tässä on aina ollut yksi, varsin huomattava ongelma: se musiikki unohtuu esteettisen ratkaisun taustalta. Nasumin kaksi viimeistä levyä omaavat enemmän sävyjä kuin kaksi ensimmäistä, ja Shiftiltä löytyy jopa ihan oikeita kappaleita, joissa on tarinankaaria ja draamaa - toki, kappaleet ovat lyhyitä (vain harvoin kaksi minuuttisia), mutta niissä on silti jokin punainen lanka, jokin koukku jonka kautta musiikkia on mahdollista ymmärtää.

Shift on parasta Nasumia minulle, sillä esimerkiksi The Engines of Death tuntuu typistetyltä death tai black metal -veisulta, ei pelkältä riffi- ja rumputulimöykältä. Lisäksi päälle lyödään aidosti rohkeat ja kantaaottavat lyriikat, joissa käsitellään mm. parisuhdeväkivaltaa. Tämä yksistään erottaa Shiftin valtavirtametallin yläpuolelle, mutta grindin omat konventiot irrottavat sitä entisestään tyypillisten "teinihevarien" (joille metalli on sama asia kuin Five Finger Death Punch kuntosalimusiikkina) ulottuvilta. Vaikka ymmärrän ja arvostan pyrkimystä pitää marginaalinen musiikki marginaalisena sen itsensä takia, en silti pidä siitä.

Kyllä, tämä on se Nasum-levy (Helveten ohella), jonka kautta jonakin päivänä saatan ymmärtää grindiä. Se päivä ei ole saapunut, vaikka olen kuinka yrittänyt Shiftiä kuunnella työmatkoilla, koiria ulkoiluttaessa jne. Muutamia hetkiä lukuun ottamatta levy jää äänivalliksi, joka kestää armollisesti vain noin puoli tuntia.

P.S. Pahoitteluni, että tämä(kin) teksti on kestänyt: kirjoitan parhaillaan uutta romaania, ja se vie valtaosan kirjoitusinnostani ja -energiastani. Pyrin kiristämään taas hieman tahtiani.