Suffocation - Souls to Deny (2004)

Suffocation on legenda, mutta paluulevy Souls to Deny on varsin laimea kokemus. Teille molemmille tietämättömille tiedoksi, että Suffocation on teknisen ja brutaalin death metalin edelläkävijä ja mammutti - yhtyeen kolme -90-luvulla julkaistua levyä ovat kaikki alansa klassikoita siinä missä vaikkapa Cannibal Corpsen The Bleeding. Koska yhtyeen status on niin legendaarinen, se on tuonut perässään paljon jäljittelijöitä, ja voikin sanoa, että jos (Rob Zombieta lainatakseni) kaikki metallibändit Black Sabbathia nopeammin tai hitaammin tai rajummin tai raskaammin, kaikki brutaalit ja tekniset death metal -yhtyeet veivaavat Suffocationia.
Kahdeksan biisin mittainen Souls to Deny onnistuu ajoittain olemaan ihan aitoa tavaraa - ainakin Surgery of Impalement kuulostaa korvaani pätevältä rallilta - mutta sen ongelma on ettei se kuulosta... no, brutaalilta. Yhtyeet, jotka luovat alagenremääritelmiä, saattavat liukua pois ahtaan karsinansa ulkopuolelle - kuten vaikkapa Celtic Frost ja Bathory tekivät - mutta Suffocation ei pyri siihen, vaan päin vastoin: yhtye tekee kaikkensa kuulostaakseen samalta kuin kymmenen vuotta aiemmin. Mutta se ei kuulosta, koska levy ei ole tehty nuoruuden vimmalla vuonna 1994, vaan keski-ikäistyvien ukkojen uudelleenlämmittelynä vuonna 2004. Suurin syy brutaaliuden puutteeseen lienee solisti Frank Mullenin ulosanti, joka ei täytä vaatimuksia sille; joko ongelma on miksauksessa tai herran itsensä tekniikassa, mutta se terävin särmä ja voima on kadonnut vuosituhannen vaihtuessa. Minulle paras örinä - tai laulu ylipäätään - ei tiedä miten se tarkalleen syntyy; Mullenin mölinä kuulostaa siltä, että kuka vain voi päästellä samoja äännähdyksiä kivusta huolimatta, mutta herran onnistuu tavalla tai toisella sietää kipu. Tai ei edes sitä, koska se tarkottaisi, että ääni olisi brutaali, vaan että Mullen kuulosti yllä kuvatun kaltaiselta väkivaltaiselta möyrinältä kymmenen vuotta aiemmin, mutta ei enää pysty siihen.

Kappalemateriaalinsa puolesta Souls to Deny on Suffocationia - jos on kuullut jonkin myöhemmistä yhtyeen levyistä (tai minkä tahansa geneerisen teknisen death metal -levyn), tietää täsmälleen mitä tuleman pitää. Ei ylimääräisiä ulottuvuuksia, sen kun vetää turpaan mitä oivaltavimmilla kieroiluriffeillä, mutta tylsistää sen oivaltavuuden parhaan terän suosiolla pois. Ei huonoa, mutta turhan keskinkertaista; kyllä tätä muutaman kerran silloin-tällöin kuuntelee, mutta aktiivisempaan tykittelyyn suosittelen Effigy of Forgottenia. Tai Pierced from Withiniä. Tai vaikka Breeding the Spawnia.