Megadeth - Rust in Peace (1990)

Harva levy on kerännyt yhtä universaalia ylistystä metalliskenessä kuin Rust in Peace - sivusto, jolla olen viettänyt enemmän aikaa kun kehtaan myöntää tai kukaan uskoo, eli MetalStorm.net, listaa levyn maailman parhaaksi (ja se on ainoa levy, jolla on yli kahdestatuhannesta arvosanasta 9.2/10 keskiarvo). Metal-Archives.comissa Rust in Peace jää niukalla marginaalilla Peace Sells... But Who's Buying?in jalkoihin, mutta omaa toisaalta enemmän arvosanoja. Niin tai näin, ei taida maailmassa olla metallisydäntä, joka ei tuntisi levyä molemmin päin, edestakaisin, ylösalaisin ja nopeutettuna ja hidastettuna.

Rust in Peace osuu siihen taitoskohtaan, jossa nopeus, rankkuus, teknisyys ja puhdas groove tapaavat toisensa ja kättelevät. Dave Mustainen onnistui luotsata poppoonsa sellaiseen riffihelvettiin raitistumisensa jälkeen, että oksat pois - maine on totisesti ansaittu, eikä sitä käy kieltäminen. Yksikään levyn kappaleista ei edes uhkaa notkahtaa keskinkertaisen puolelle. Vuosi 1990 tuntuu olleen selkeä piikkivuosi monelle yhtyeelle, koska levyt, jotka saman kalenterinkierron aikana on julkaistu, ovat pääpiirteissään erittäin kovia, kuten on tullut huomattua.

Minun on otettava - jälleen - esiin ikiaikainen Metallica-Megadeth-keskustelu. Olen jo aiemminkin maininnut, että vaikka ymmärrän Metallican suosion salaisuuden, suosin itse enemmän muita "Neljän Suuren" yhtyeitä, koska ne vetoavat enemmän minuun. Rust in Peace osoittaa juuri mitä ajan takaa: jos verrataan Master of Puppetsia (joka on muuten toisena MetalStormin parhaiden levyjen listalla) ja Rust in Peacea, jotka molemmat ovat hyvin samanlaisen statuksen omaavia levyjä metallipiireissä ja eittämättä yhtyeidensä luovuuden huipentumia, Mustainen tuotos on kiinnostavampi, koska se on rohkeampi, vaikeampi ja antoisampi. En sano, ettäkö Hetfield&Ulrich&co. eivät olisi tehneet oivallista levyä, mutta Rust in Peace huokuu sitä määrittelemätöntä Jotakin, mikä korvissani 'Tallican tuotoksista on puuttunut. Nuorempana ja kokemattomampana kuulijana arvostin enemmän Metallicaa, koska silloin heidän musiikkinsa tuntui paremmalta, mutta mielestäni Megadethin musiikki on aikuisempaan makuun suunnattua, haastavampaa ja älykkäämpää. Jälleen, en sano etteikö 'Tallica haastaisi kuulijaansa tai olisi älykäs, mutta 'Deth on näitä enemmän.

En tiedä mitä selitän. Tai, anteeksi, tiedän täsmälleen: yritän järkeistää asian, jota ei voi järkeistää. Kaikki palautuu lopulta vain yhteen asiaan, ja se on mielipide, mieltymys. Olen enemmän Megadethin kannalla, mutta arvostan myös Metallicaa. Bay Arean thrash metal ei ole sitä musiikkia, jonka koen eniten "omakseni" (varmaan johtuen osaltaan sen vahvasta aikasidonnaisuudesta -80-luvulle ja -90-luvun alkuun), mutta se ei tarkoita sitä, että en nauttisi Rust in Peacesta - se on erinomainen levy, tähän mennessä yksi blogin parhaita, mutta ei siltikään aivan top 3:ssa (joka muuten on Abigail, The Dark Side of the Moon ja Painkiller). Lähellä silti.