Obituary - Cause of Death (1990)

Tässä hauska seurapeli koko perheelle: sanoita Obituarya! Peli on helppo järjestää, koska ei tarvita muuta kuin osallistujia, paperia, kyniä ja levyllinen rouhevaa floridalaista old skool death metalia. Peli tavoiteena on levyä kuunnellessa kirjoittaa niin paljon lyriikkaa ylös kuin saa vain John Tradyn artikulaatiosta selvää - jos sanoista ei ota tolkkua, on arvattava ja oltava luova. Levyn päätyttyä käydään kappale kappaleelta osallistujien sieluntuotokset läpi ja arvioidaan kuka ymmärsi parhaiten.

Vitsi piilee tässä: Obituarylla ei ole lyriikoita, vaan solisti Trady ääntelee tavalla, joka "sopii musiikkiin". Toki esim. Find the Arisessa ja Chopped in Halfessa on fraaseja, joita toistetaan selvällä englannilla, mutta kaikki muu niiden ympärillä on siansaksaa.

Se siitä vitsistä, nyt asiaan. Obituary on minulle "likaisen" death metalin arkkityyppi: yhtye ei yritä olla nopein tai häijyin, mutta grooven raskaus on toisesta maailmasta, jos verrataan Suffocationin tai Cannibal Corpsen kaltaisiin teknisiin ja äärettömän nopeisiin yhtyeisiin. Obituary on tässä mielessä Bolt Throwerin sukulaisia: heidän musiikkinsa vyöryy ylitse, ei revi varoittamatta kuulijaansa kappaleiksi ja sanoita kokemusten pohjalta uutta sävellystä. Obituarya ei voi oikein verrata mihinkään - mitään täysin samalta soundaavaa yhtyettä ei tule mieleeni - sillä niin uniikki on yhtyeen äänen- ja sielunmaisema: sitä hallitsevat säädyttömän raskaat riffit, John Tradyn täysin uniikki ulosanti ja polveilevat kappaleet, jotka kiemurtelevat ja matelevat kuin mammuttimaiset liskot.

Cause of Death tai jokin muu Obituaryn levy - kaikki ovat varsin samankaltaisia - kuuluu äärimetallistin yleissivistykseen: yhdessä Deiciden debyytin ja Morbid Angelin Covenantin kanssa Obituaryn kolmas levy, The End Complete, on yksi parhaiten myyneitä death metal -levytyksiä koskaan. Yhtye, joka soittaa monipolvista muttei niinkään progeilevaa ja hävyttömän groovaavaa wanhaa kunnon death metalia, ei voi olla huono, eihän?

En totta puhuakseni tiedä mitä sanoa Obituarysta, vielä vähemmän Cause of Deathista. Yhtye on yksi niistä, joita kuunnellessa ei voi ajatella mitään muuta kuin kuinka helvetin tiukkaa musiikki on, mutta kun levy on ohi, harva koukku on jäänyt mieleen. Kappaleet vaihtuvat, riffit mutatoituvat ja koko paketti toimii vailla vertaa, mutta jotakin tästä vielä omaan korvaani puuttuu. Kuuntelen minä päivänä tahansa levyn uudestaan, aina yhtä armokkaasti päätäni nytkyttäen ja ohikulkijoilta muka-salaa ilmakitaraa soittaen, mutta en silti muodosta tunnesidettä sävellyksiin, kuten esimerkiksi Bolt Throwerin joidenkin kappaleiden kanssa on käynyt. Ehkä ongelma on enemmänkin minussa kuin yhtyessä.

Niin tai näin, Cause of Death on erittäin hyvä levy. Se muistuttaa kuulijaa siitä, että rankka musiikki ei tarvitse olla nopeaa musiikkia eikä nopea musiikki aina ole rankinta musiikkia.

P.S. Sadas teksti.