Asiaan. Heavenly on ranskalainen power metal -konkkaronkka, joka aloitti uransa Kai Hansenin avustuksella. Esikoislevy Coming from the Sky on jäänyt minulta kuulematta - mutta ei näkemättä, vinkvink; ne teistä, jotka tuntevat Heavenlyn kansitaidepreferenssin, toivottavasti tajuavat - mutta yleinen mielipide tuntuu olevan, että se on kolmea seuraavaa levyä heikompi, tyypillinen heikko debytointi. Vuotta myöhemmin solisti-kosketinsoittaja Ben Sotton luotsaama nelikko julkaisi käsiteltävän Sign of the Winnerin, jota pidetään jopa yhtyeen parhaana, mikä on melko kova statement, sillä toisissa piireissä kolmoslevy Dust to Dustia pidetään yhtenä 2000-luvun power metalin parhaista kiekoista.
No, Sign of the Winner on hyvin vahvasti tyypillistä power metalia, joka jättää vain ohimenevän aistiärsykkeen. Kivoja melodioita, tuplabasarit ja laukkakompit sekä kaiken yllä kaartelevat vokaalit - tuttua kauraa jo -80-luvulta. Mutta Heavenly tekee saman, tuhansia kertoja kuullun "lastentarhahevin" (Destructionin Schmierin termi) hyvin, ja Sign of the Winneria jaksaa kuunnella, vaikka siitä onkin vaikea innostua puhua pälättämään tuntitolkulla.
Yksi tärkeimpiä syitä levyn toimivuuteen, ainakin minulle, löytyy mikrofonin takaa: Sottoa syytellään monien muiden solistien (vuoroin Michael Kisken, Tim "Ripper" Owensin ja ties kenen) imitoinnista, ja tokihan väitteellä on perää, sillä Sottolla ei ole kovin uniikki ääni. Mutta hän laulaa hyvin, riittävästi varioiden ja asiallisesti tulkiten; vaikka hän kuulostaa toisinaan Kiskelle ja Ripperille, ääni sopii musiikkiin. Lisäksi hänellä on varsin huomattava ääniala, ja levylle on eksynyt joukko vahvoja ylä-ääniä.
Kappaleista on vaikea sanoa mitään, mikä ei olisi A) liian geneeristä tai B) liian spesifiä. Ongelmana on, jälleen kerran, se, että Heavenly kuulostaa kyllä hyvältä, mutta niin kovin tavanomaiselta, että mitään omaa yksittäistä piirrettä ei tahdo löytyä. Jos mukaan ei lasketa umpisurkeita ja hädintuskin kieliopillisesti oikein kirjoitettuja lyriikoita ("Wings of destiny follow the wind / Wind of destiny follow your dreams"; ilmeisesti kyseessä on muuten konseptilevy, mutta tämän tasoisella englannin pahoinpitelyllä siitä ei ota selvää kuin Sotto itse), mikään ei ärsytä, mutta vastaavasti joukko hyviä melodioita jää pyörimään korvien väliin pitkään levyn päättymisen jälkeen.
Yksi selvästi erilainen kappale levylle on kuitenkin eksynyt: The Angel. Kaksi minuuttia ja kuusi sekuntia pitkä veisu toisaalta sopii loistavasti mukaan, mutta silti se on... outo. Kappale alkaa hempeällä laululla, jossa ilmeisesti päähahmo on kuolemassa, ja kuulijasta vaikuttaa siltä, että kappale on vain pari minuuttinen tunnelmapala power-tykityksen välissä. Sitten: BAM. "You're the angel, you're the angel..." Kuorolaulua. Kiihtyvä tempo. Tuplabasarit. Sotto sooloilemassa kuoron yllä. Nousukiito. Ja biisi loppuu, seuraava alkaa. Ei tästä ota tolkkua - sinänsä hienoa, että yhtye ujutti yhden mindfuck-hetken joukkoon, mutta kappaleena se ei ole kovin erikoinen. Eikä se kuulosta kuvailuni perusteella kovin mindfuckilta, välttämättä, mutta kun ottaa kontekstiksi tyypillisen, keskinkertaisen ja innovaatioita välttävän power metal -tekeleen, The Angel on isku palleaan.
Sotton äänestä ja kappaleiden laadusta voidaan olla montaa mieltä, mutta se, mikä taitaa olla kaikille selvää, on se, että Sign of the Winner on sitä parempaa Heavenlyä, joskaan en ole varma onko se paras yhtyeen levyistä. Musiikillisesti, kansitaiteellisesti enkelitissit taitavat viedä voiton sekavasta laiva-ja-aalto-kristallipallosta about 6-1.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti