Saxon - Killing Ground (2001)

Lukioikäisenä ystäväni Pimu diggaili tasaisesti Saxonia - taisipa hankkia levyn tai kaksi - mutta itse en koskaan löytänyt brittiläisen klassisen hevin (NWOBHM:n, kuten  varmasti tiedättekin) arkkityyppiä. Kappaleet eivät olleet huonoja, mutta eivät kyllä mitään sellaista, mistä jaksaisin innostua. Muistan samoihin aikoihin lainanneeni -95 julkaistun Dogs of Warin, jota pidettiin eräänlaisen renessanssin alkuna Saxonin uralla, ensimmäisenä paluulevynä metallisempaan ilmaisuun -80- ja -90-lukujen taitteen kaupallisemman (eli kasaripopimman & -rokimman) vaiheen jälkeen. Mutta kun ei lähtenyt, ei millään lähtenyt; levy jäi pelkäksi soitteluksi, turhanpäiväiseksi pyörittelyksi. Hieman myöhemmin, hylättyäni toivoni, että jonakin päivänä löytäisin Saxonilta biisin/levyn josta tykkäisin ihan varauksettomasti (eli että en ajattelisi: "ihan hyvää tämä on Saxoniksi..."), samainen ystäväni linkkasi minulle Youtube-videon, joka oli (epä?)virallinen musiikkivideo Killing Groundille.

Se lähti. Heti. Ja lähtee edelleen. Sen biisin perusteella uskalsin ostaa koko levynkin, jälleen turvautuen Metalstrom.netin ja Metal-Archives.comin korkeisiin keskiarvoihin.

Mutta loppulevy ei kestä erinomaisen aloitusraidan luomia odotuksia, ei millään. Joo, ei Coming Home, Deeds of Glory tai vaikkapa Dragon's Lair huonoja rykäisyjä ole, mutta ei missään nimessä loistavan Killing Groundin veroisia. Toinen levyn kiinnostavaimmasta kappaleista on King Crimson -koveri In the Court of the Crimson King. Lähdemateriaali ei ole minulle tuttu, joten en tiedä kuinka pahasti Bill Byfford ja kumppanit klassikoksi määritetyn progeveisun raiskaavat, mutta itsenäisenä tunnelmapalana se toimii ihan kelvollisesti - toki se voisi olla huomattavasti parempikin, mutta ainakin se aiheuttaa jonkinsorttisen reaktion kuulijassa, eli minussa.

Saxon on Saxon, vaikka kuinka kokeilisi "kaupallisempaa" suuntausta - yhtye kuulostaa aina enemmän tai vähemmän itseltään, eli geneeriseltä NWOBHMltä. Tämä on oma kokemukseni, joka perustuu pääasiallisesti kahteen eri aikakauden levyyn (jotka omistan, eli Power and the Glory ja tietenkin Killing Ground) sekä useisiin muihin yksittäisiin kappaleisiin sekä muutamien satunnaisten levyjen kirjastolainoihin (ainakin Wheels of Steel, Rock the Nations, Unleash the Beast ja Dogs of War). Ehkä joku sanoo, että en voi väittää mitä väitän, koska en tunne sitä-ja-sitä levyä ollenkaan, koska en ole kuunnellut niitä klassikkoraitoja kahdeksankymmentäluvulta alkaen, koska en vain tajua. Olisin vahvasti erimieltä tästä, sillä tajuan kyllä NWOBHMää ja olen tutustunut ainakin kuuteen levyyn, joista vain muutama yksittäinen biisi on lähtenyt kunnolla. Okei, en ole kuunnellut yhtyettä syntymääni edeltävistä hämyisistä, nostalgian värittämistä ajoista alkaen, mutta oikeasti laadukas musiikki, todellinen klassikkomateriaali kohoaa ajan kuilun ylle sillaksi, avaten tien muiden saman aikakauden/kulttuuripiirin materiaalin käsittämisen tuleville sukupolvillekin. Tätä Saxon ei tarjoa, ei minulle ainakaan.