Primal Fear - Nuclear Fire (2001)

Primal Fear syntyi säälibändinä. Sori, en pääse eroon tästä ideasta, en sitten millään. Toki, yhtye alkoi lähes heti tehdä kelvollista - toisinaan jopa erinomaista - musiikkia, mutta syntytarina tekee varsin selväksi, että koko poppoo kasattiin säälistä, jotta Ralf Scheepersillä olisi edes jokin bändi, missä laulaa. Älä ymmärrä väärin, rakas Lukija, sillä minä pidän Primal Fearista (ainakin silloin kuin bändi onnistuu) ja erityisesti pidän Scheepersistä, hänen aina tunnistettavasta äänestä, jossa on täysin uniikki väri. Se ei silti vie pois faktaa, että jos Scheepers ei olisi jäänyt ilman Judas Priest -pestiä, koko bändiä ei olisi, koska sitä ei olisi tarvittu paikkaamaan Scheepersin tarve/oikeus elannolle laulamalla.

Jos tarina ei ole tuttu, nopea kertaus: Judas Priest otti kolme solistia "finaaliin", kun he etsivät Rob Halfordille seuraajaa; kolmikon muodostivat Scheepers, DC Cooper (Royal Huntista) ja Tim "Ripper" Owens, joka lopulta vei pestin. Kaikkien kolmen oli lähdettävä edeltävistä yhtyeistään, ja tämä tarkoitti Scheepersin lähtöä Gamma Raysta ja Cooperin lähtöä Royal Huntista - se, mistä Ripper lähti, on irrelevanttia, koska harvapa on Winter's Banesta kuullut. Mutta koska Scheepers jäi ilman "kalifiksi kalifin paikalle" -nimitystä ja koska Gamma Ray oli tehnyt siihen mennessä parhaan levynsä Kai Hansenin tulkitessa kappaleita, hän jäi ilman bändiä. Kappas kappas, pitkäikäisen B-luokan melometalli poppoon. Sinnerin, pääjehu Mat Sinner sai idean uudesta bändistä, jonka muodosti aluksi Sinnerin kokoonpano ja Scheepers... mutta bändi ei ollut Sinner (jossa Mat Sinner toimi solistina), vaan Primal Fear.

Säälibändi, kuten sanoin, joka syntyi vain, koska Scheepers veti lyhyen tikun kilpailussa, jonka voittaminen oli lopulta varsin kyseenalaista, kun ottaa huomioon Judas Priestin kahden Ripper-aikaisen levyn laadun.

Sittemmin Primal Fear on muodostunut omaksi entiteetikseen, ahkerasti levyttäväksi sellaiseksi. Vuonna 2001 julkaistu Nuclear Fire on kaikkiaan kolmas levy, ja esikoislevyn julkaisun (1998) jälkeen yhtye on tehnyt kymmenen levyä, mihin pitää ottaa huomioon myös Scheepersin soololevy sekä Sinnerin levytykset. Ahkeria kavereita, siis, mutta monesti nopea tekotahti näkyy laadussa - ja Primal Fear onkin toisinaan ampunut kilometrikaupalla ohi maalitaulunsa, mutta silti lopputulos oli jotensakin kuunneltavissa.

Nuclear Fire, kuten kaikki muutkin Primal Fearin levyt, on hyvä kiekko, vahvaa keskitasoa. Kappaleita on mielyttävä kuunnella, mutta levystä on mahdotonta innostua pitemmäksi aikaa, ja koko bändin funkionalistinen lähtökohta kuuluu valitettavan usein kappaleissa asti. Ontuvia lyriikoita, mukiinmenevää riffittelyä ja erinomaista vokaalityöskentelyä, niistä on Primal Fearin levyt tehty. Nuclear Fire on parempaa Primal Fearia ja kappaleet harvemmin sukeltavat kovin syvälle omaan perseeseensä, mutta kovin keskinkertainen poppoohan yhtye on aina ollut. Vaikka solisti onkin huikea.