Bolt Thrower - ...For Victory (1994)

Kuten on tullut sanottua, arvostan enemmän Bolt Throwerin lähestymistapaa death metaliin, kuin supernopeiden ja äärimmäisten bändien, a'la Cannibal Corpse ja Suffocation, näkökulmaa. Mielestäni nopea musiikki, joka käyttää turbovaihdettaan rajoitetusti, on tehokkaampaa, kun aina täyttä vauhtia kaahaava loppuunsa viritetty muskeliauto... steroideissa. Bolt Thrower on kuin tankki: se tulee, menee yli ja mitään sille ei voi itse tehdä. Kun tuplabasarit lähtevät jyräämään Remembrancen kaltaisissa sävellyksissä, vauhdin todella tuntee ja raskauden alle rusentuu, vaikka olisi kuinka kuunnellut death metalia ala-asteelta asti.

...For Victory on se levy, johon kaikkia muita yhtyeen levyjä vertaan. En sano, että se on paras - välttämättä, ainakaan - mutta se on ikonisin: sillä on tunnistettavimmat kappaleet ja yhtye on yrittänyt tehdä toista sen kaltaista levyä siitä saakka. Jokainen kappale, jokainen riffi, jokainen sointu on olemassa, koska jokaisen nuotin pitää olla olemassa. Melodiat, joita yhtye on viljellyt jo aiemmin, ovat nyt täydessä kukoistuksessaan; sama pätee solisti Karl Willetsin ilmaisuun, joka tuo mieleen Morbid Angelin David Vincentin, joskin itse nautin enemmän Willetsin tyylistä. Ehkä se liittyy osaltaan selkeään artikulaatioon, ehkä brittiaksenttiin, ehkä johonkin muuhun - niin tai näin, mielestäni Willets on yksi parhaista death metal -vokalisteista ajan ja avaruuden tällä taajuudella.

Koska en voi sanoa paljoakaan ...For Victorysta hehkuttamatta jokaista kappaletta maasta taivaisiin, voisin kertoa pienen tarinan. Tämä kertoo siitä, kuinka tutustuin tähän brittiläisen death metalin merkkipaaluun. On alkuvuosi 2006 ja olen saanut käsiini nipun edellisvuoden (=2005) Infernoja. Selaan ja luen nämä puolitusinaa aikakauslehtä kannesta kanteen kerta toisensa jälkeen, kunnes muistan melkein jokaisen arvostelun arvosanan ja niin edelleen. Yhdessä näistä lehdistä oli haastattelussa juurikin Karl Willets (voi olla, että muistan väärin, koska kyseessä on voinut olla myös toinen kitaristeista), joka promosi Those Once Loyal -levyä, josta oli myös arvostelu samassa lehdessä. Haastattelussa ja arvostelussa yhtyeen musiikkia verrattiin puolalaista ratsuväkeä jyräävään saksalaiseen tankkiin. Se jätti mielikuvan musiikista, ja vaikutuksen, että tätä musiikkia on pakko kuulla, sillä tuolloin mielikuvani death metalista oli varsin hataralla pohjalla. Joitakin kuukausia myöhemmin sain käsiini When Cannons Fade -nimisen kappaleen, joka on edelleen yksi suosikeistani Bolt Throwerin diskografiasta ja samalla koko death metalin kentällä. Mielikuva, jonka nuo kaksi tekstiä olivat luoneet, osoittautui vähintäänkin todeksi, jopa enemmänkin, jos se on edes mahdollista.

Viime kesänä (2013) olin Tuskassa eturivissä, kun Bolt Thrower asteli lavalle. Kun he soittivat When Cannons Faden, tunsin kuin olisin kiertänyt täyden kehän.

...For Victory on erittäin hyvä levy. Se on erinomainen kuuntelukokemus niille, joiden mielestä death metal on parhaillaan rusentavimmillaan ja rajuimmillaan, mutta se on vähintäänkin yhtä erinomainen kokemus niille, jotka nauttivat kuolometallinsa melodisena ja - kenties - tarttuvana. Jos levy ei ole tuttu, nyt on korkea aika korkata tämä tankki, hypätä kyytiin ja jyrätä rintamalinjojen läpi. Ketään henkiin jättämättä, kuten kuuluu.