Grave Digger aloitti levynteon jo vuonna -83, jolloin tuotoksen nimi oli Heavy Metal Breakdown. Esikoista seurasivat -80-luvun aikana vielä kaksi muutakin levyä. Tätä kolmikkoa leimasi varsin vahvasti Acceptilta vaikutteita ottanut, suoraviivaisen tehokas heavy metal. En voi sanoa tuntevani näitä kolmea levyä, mutta se vähän mitä niitä olen kuullut, materiaalia on varsin... Grave Diggeria.-80-luvun lopussa yhtye muutti nimensä Diggeriksi ja teki yhden levyn, Stronger Than Ever, joka oli epäonnistunut yritys tavoitella suurempia kuulijamassoja. Levyn soundi ei ollut lähelläkään totuttua ja lienee sanomattakin selvää, että se floppasi - tänäkään päivänä yhtye ei ole uudelleenjulkaissut Stronger Than Everia, ja vaikuttaa siltä, että Chris Bothendahl kumppaneineen pyrkii sivuuttamaan (häpeällisen?) osan historiaansa.
Niin tai näin, Grave Digger aloitti uudestaan -90-luvun alussa, Diggerin tomut ajan hiekkaan sekoitettuna. Studioon palasi nälkäinen, vihainen ja erittäin metallinen yhtye, joka saikin levytyssopimuksen. Vóila, The Reaper.
The Reaper ei ole hyvä levy, mutta ei huonokaan. Jos levyjen laadulle olisi olemassa jokin absoluuttinen, tyystin objektiivinen mittari, mikä pätisi aina ja ikuisesti, koko Grave Diggerin tuotanto jäisi negatiivisen puolelle, olen siitä varma. Kun The Reaperia tai yhtyeen myöhempiä tuotoksia kuuntelee järjellä, touhu on niin umpimielistä, suoraviivaista ja yksinkertaista - huonoilla lyriikoilla säestettyä heavy metalia, ilman uniikkia elementtiä - että heikkoja ja vahvojakin hirvittää. Mutta kun Grave Diggeria ei voi tai saa kuunnella järjellä: se on tunnemusiikkia (tosin varsin erilaisessa merkityksessä kuin sanaa yleensä käytetään).
Grave Digger pakottaa kuulijansa heilumaan, takomaan nyrkkiä ja karjumaan yksinkertaisia kertosäkeitä (Play your game, play your game, play your game... AND KILL!); se laittaa rytmijalan vipattamaan, tukan heilumaan ja sormet hapuilemaan olemattomia kitarankieliä. Siinä missä järjellä ajateltuna King Diamond on paska bändi, on Grave Digger hyvän musiikin antikristus: siinä ei ole mitään erityisen omalaatuista piirrettä, Chris Bothendahlin ääniala on kaventunut vuosien saatossa koomisen kapeaksi ja sitä rataa. Miten joku ei tajua, että Grave Digger on yksi parhaista bändeistä maan päällä!
The Reaperista sanottakoon se, että se ei ole Grave Diggerin paras levy, kaukana siitä. Vastapainona se lienee yhtyeen nopein ja vihaisin levy ja jo sen takia faneille arvokas hankinta. Toki yhtye rikkoo tavanomaista kaavaansa - erityisesti kappaleessa Legion of the Lost (Part II) - ja kun näin tapahtuu, kuulija jää haukkomaan henkeään: olo on kuin kuulisi AC/DCn soittamassa progea. Lisäksi pieni huomautus: jos levyllä on kappale nimeltä And the Devil Plays Piano, olisiko ollut liikaa vaadittu, jos kappaleessa olisi ollut piano?
Grave Digger on paska bändi. Grave Digger on loistava bändi. Järki vai tunteet? I'll let you decide.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti