Levyltä muistaa helposti ne parhaat rallit, avausraita Demons and Angelsin, Seven Sealsin (eksäni kutsui kappaletta "ihanan lohduttomaksi", mikä on, tsori nyt vaan, umpipaska sanapari) sekä thrash metalin mieleen tuovan Evil Spellin. Näiden lisäksi levyltä löytyy kuitenkin ylipitkiä ja (kuten olettaa saattaa, puhutaanhan kuitenkin Primal Fearista) yhdentekeviä tekeleitä, kuten yli seitsemän minuuttia pitkät Diabolus, All for One sekä Sinner-cover The Question of Honor. Sinner-cover on mielestäni levyn jännittävin ratkaisu, sillä Mat Sinner, Sinnerin pääjehu, on myös Primal Fearin pääsäveltäjä. Miksi hän on halunnut saada tämän yhden, lähes kymmenen vuotta vanhan biisinsä toisen bändinsä versioitavaksi? Oliko alkuperäinen niin huono, että se piti saada Ralf Scheepersille laulettavaksi? Havitteleeko Mat(to) Sinner suurempaa kuulijakuntaa "unohdetulle klassikolleen" (mitä kappale ei ole)? Oliko idealipas vain totaalisen tyhjä, mutta syystä X levyä piti venyttää lähes tuntiin? Voiko biisistä puhua coverina, kun sen säveltäjä on coveroivan bändin säveltäjäkin?
Seven Seals lienee Primal Fearin paras levy, kuten on tullut jo sanottua. Se ei silti ole kovin hyvä levy, vaan 2000-luvun saksalaisesta power metalista löytyy roppakaupalla parempiakin tuotoksia. Tiedän, että jotain pitäisi sanoa lisää, mutta miksi? Scheepers laulaa komeasti (kuten aina), biisit ovat ihan kelvollisia (tai ainakin siedettäviä) eikä mikään saa minua innostumaan levystä niin, että jaksaisin kuunnella lättyä uudestaan ja uudestaan. Jos jotain, mainittakoon, että Scheepersin kajaalit Seven Sealsin musavideossa ovat ikimuistettavan typerät. Jos Primal Fear kiinnostaa, Seven Seals on hyvä kiekko kokeilla, vaikka se saattaa antaa suhteessa turhan positiivisen kuvan yhtyeen kokonaisdiskografiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti