Thyrane - Travesty of Heavenly Essence (2005)

Totta puhuakseni olin unohtanut, että omasin tämän levyn. Ei ehkä niitä kaikkein mairittelevimpia kommentteja levystä, mutta ostin Thyranen viimeiseksi jääneen levyn kirjaston poistomyynnistä päräyttävään viidenkymmenen sentin hintaan - samasta laarista, josta haalin Machine Meniä, My Dying Brideä ja Fields of Nephilimiä. Kuuntelin kaikki levyt kerran tai kaksi ja vain yksi, Fields of Nephilim, jätti mitään erityistä vaikutelmaa takaraivooni, ja sitä myös kuuntelin myöhemmin, muiden jäädessä hyllyntäytteeksi. Liioittelematta tai vähättelemättä Travesty of Heavenly Essenceä, olen kuunnellut sen ennen tämän tekstin valmistelua kahdesti, molemmilla kerroilla enemmän tai vähemmän taustalla. Tämä ei johdu pelkästään omasta laiskuudestani ja mukavuudenhaluisuudestani, sillä levy on kelvollinen mutta keskinkertainen.

Travesty of Heavenly Essence tuo mieleeni vuosituhannen taitteen Dimmu Borgirin, mutta pienemmällä budjetilla. Onko tämä hyvä vai huono asia olkoon jokaisen itse päätettävissä; minulle se jää pelkkään olkien kohautukseen. Melodista bläkkiä, ajoittaisilla industrial-vaikutteilla, ammattitaitoisesti soitettua ja tuotettua... mutta kun ei vaan lähde. Isoin ongelma on se, että kappaleet jäävät liian samankaltaisiksi, pelkäksi tasapaksuksi äänimassaksi. Samankaltaisia sovitusratkaisuja toistetaan kilpaa ja lopputuloksena on yhtenäiseltä mutta tympeältä soundaava kiekko. Jos levyllä olisi enemmän hallittua variaatiota, kokonaisuus nousisi heti täysin toiselle tasolle.

Siinäpä se. Tiedän, että tämä teksti on aivan liian lyhyt verrattuna kaikkiin muihin blogin teksteihin, mutta niin se vain on, että kun mitään järisyttävän hienoa sanottavaa ei ole, ilmaisu typistyy. Tai, kun puhutaan allekirjoittaneesta, monimutkaistuu, vaikka asiasisältö pysyy lyhyenä. Tahtoisin pitää Travesty of Heavenly Essencestä, mutta sen ongelmien ja kuuntelukokemukseni (paremman sanan puuteessa) vailinaisuuden takia levyn kuuntelu oli kerta toisensa jälkeen työtä, vaiva. Se ei ole tämän blogin tarkoitus; tiedän, että jos väkisin kuuntelisin levyä viikon tai kaksi, saisin aikaan järkevää ja monipuolista kritiikkiä, mutta sekään ei ole tämän blogin tarkoitus.

Jos joku Thyranen bändiläisistä tai faneista lukee tätä, sori, ei lähtenyt. Aina ei voi lähteä.