Ja juuri sitä tuo kappale, Primo Victoria (tietenkin, mikä muukaan?) oli: korkkariheviä. Lyriikat olivat juuri niin rautalangasta väännettyä historiaa kuin korkkarit; riffit olivat yksinkertaisia kuin korkkarien juonet; ja solistikin mölisee kuin korkkarinatsit, eli epäselvästi ja vahvasti murtaen. Mutta silloin, lähes kymmenen vuotta sitten, se tuntui uudelta, koukuttavalta ja hyvältä... kuten korkkaritkin. Sittemmin olen lopettanut Korkeajännitysten lukemisen sekä Sabatonin fanittamisen, vaikka jälkimmäinen tapahtuikin paljon ensimmäistä myöhemmin.
Primo Victoria on hyvä levy, kenties Sabatonin paras. Se ei ole vielä liian täynnä itseään, vaan yhtye on vielä nälkäinen, maltillisesti oivaltava ja kappaleet eivät ole samalla sapluunalla toistettua jyystöä, vaan neljäkymmentä minuuttia hyvää melometallia, jossa kappaleet ovat selvästi erilaisia. Samaa ei totisesti voi sanoa yhtyeen muusta diskografiasta, vaan jokaisella levyllä on sittemmin ollut oma "primovictoriansa" ja "panzerbattallioninsa" - erehdyttävän tutulta kuulostava ralli milloin mistäkin aiheesta.
Lisäksi vielä Primo Victorian aikoihin Sabaton ei ollut laskeutunut pseudonationalismin suohon, jossa se nykyään niin riemuisaisti lyllertää: yhtyeen sanoitukset olivat vielä kymmenen vuotta sitten kohtuullisen kiihkotonta (joskin susipaskaa) historiaa, missä nykyään jokainen (tai melkein, Carolus Rex oli poikkeus, jolla bändi tyytyi yhden valtion "kansallistunteen" fellatioon) levy koostuu eri nationalisti-ikonien verbaalimasturbaatiosta mahdollisimman suuren yleisön toivossa. Kuinka monesti Sabaton on Suomessa käydessään veivannut Simo Häyhästä, Lauri Törnistä ja talvisodasta, hmm? Entä kuinka monesti puolalaiset ovat seonneet 40:1:in tai Uprisingin myötä? Juuri siten Sabaton nykyään toimii: etsitään 1900-luvun sotahistoriasta yksittäisiä tapahtumia/henkilöitä, joita jossakin potentiaalisesti yhtyeen musiikista kiinnostuneessa maassa pidetään "kansallisena sankarina" (helvetti, yhtye nimesi uusimman levynsä yksinkertaisesti "sankareiksi"!) ja tehdään siitä biisi. Olen jo tovin odotellut Mel Gibsonin Braveheartin (Braveheart ei edes viittaa William Wallaceen, for fuck's sake!) käyttämistä biisiaiheena, mutta taisi Civil War ehtiä ensin - ja mitä suotta etsimään historiaa natseja kauempaa, koska sillähän on väliä eikä se ole ollenkaan ylitehtyä.
Raivostuttavaa nationalistista paatosta. En tykkää. Ärysttää muutenkin koko bändi nykyään niin perkeleesti.
Sen sijaan Primo Victoria on vielä siedettävämpää Sabatonia, vaikka Counterstrike haiskahtaa kilometrien päähän Israelin ihailulta. Tai mistä sitä tietää, kun lyriikoissa yksinkertaisesti kerrataan kuuden päivän sodan tapahtumia. Tämä ei ole historiaa, hyvät naiset ja herrat: tämä on huonoa lyriikkaa, jossa todetaan faktoja. Oikea historia vaatii tulkintaa ja hyvä lyriikka vaatii runollisuutta, eikä Sabaton ole koskaan onnistunut kummassakaan; hyvä historia ei myöskään lähde hyvikset vastaan pahikset -asettelusta, mutta en viitsi mennä siihen, koska menneisyyden moraalinen harmaus saattaisi mennä niin rajusti yli yhtyeen kollektiivisen hilseen. Musiikki on viihdyttävää, tosin, mutta olen nykyään niin täynnä Sabatonia, että toivoisin yhtyeen käpertyvän nurkkaansa ja runkkaavansa itsensä hengiltä paskamaisen nationalismin alttarilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti