Bal-Sagoth - The Chthonic Chronicles (2006)

Vaikeisiin levynnimiin taipuvainen Bal-Sagoth on edelleen mielestäni varsin uniikki bändi, ja se saattaa hyvinkin jäädä sellaiseksi, koska kyseessä ei ole mikään miljoonia levyjä myynyt pioneeri, vaan omaehtoista ja uniikkia musiikkia veivaava kulttipoppoo, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana viettänyt levytystaukoa ja hiljaiseloa. Jos edellisessä Bal-Sagoth-tekstissäni (Atlantis Ascendant) ironisoin yhtyeen vaikeselkoisia lyriikoita, ajattelin tällä kerralla pysyä hieman konventionaalisemmassa käsittelyssä, eli omien mielipiteitteni laukomisessa.

Minä pidän Bal-Sagothista, koska se on täysin uniikki tapaus ja koska sen musiikki on niin dramaattista ja kerronnallista. En pidä kertovasta/toteavasta lyriikasta (johon Bal-Sagoth syyllistyy, ei voi mitään), mutta kertova musiikki on tyystin toinen juttu, ja siinä Bal-Sagoth saattaa olla maailman parhaita: jokainen kappale kertoo oman tarinansa, vaikka sanoituksiin ei paneutuisikaan. Sävellykset eivät ole poikkeuksellisen monimutkaisia ja käsittämättömiä, vaan flow pysyy hyvin mukana ja tunnelmaan on helppo uppoutua; laatuesimerkki on mielestäni kenties bändin paras biisi, The Obsidian Crown Unbound. Solisti Byron Robertsin kertojaääni on huikea ja kärinärääkynä ei ole hassumpi, mutta tapa jolla nämä kaksi ääntä pelaavat keskenään ja peilaavat toisiaan, on täysin poikkeuksellista. Äänten dialogi yhdistettynä mahtipontiseen ja black-sävytteiseen soundiin on Bal-Sagothin nerouden ytimessä.

Mutta, täytyy myöntää, että vuosien kuuntelun jälkeenkään en täysin käsitä The Chthonic Chroniclesia, sillä levyä ei voi ymmärtää ilman sen lyriikoita, joita puolestaan ei voi ymmärtää ilman kaikkien muiden Bal-Sagothin levyjen lyriikoiden ymmärtämistä. Tämäkään ei olisi kovin vakava ongelma, jos levyjä olisi jossakin saatavilla, mielellään massiivisessa boksissa. Vaan kun ei: kymmenen vuoden semi-intensiivisen etsimisen aikana olen onnistunut löytämään kohtuulliseen hintaan kolme levyä, joista yhden olen löytänyt viimeisen vuoden sisään (eikä se, Battle Magic, täten ilmaannu blogissa). Toki, jos rahaa on loputtomasti, voihan näitä ulkomailta asti tilailla, mutta minun musiikkidiggailuni ja -keräilyni lähtee siitä, että jos jotakin ei löydy heti, odotan kunnes se löytyy. Tämän takia minulta puuttuvat Cradle of Filthin alkupään tuotokset, vaikka jonkinasteinen fani olenkin. Kun kiinnostavaa levyä on odottanut vuosia ja sitten törmää siihen kuin sattumalta levykaupassa, tunne on hienompi kuin yhden Amazon-tilauksen tekeminen.

Niin tai näin, Bal-Sagoth on hieno bändi ja The Chthonic Chronicles (yritä lausua tuo nimi, ihan yritä vain) on hieno levy. Se antaa ja antaa vuosien jälkeenkin ja se saattaa olla kokonaisuutena yhtyeen uran harkituin ja onnistunein levykokonaisuus.