Kiuas - Reformation (2006)

Kiuaksen (Kiukaan?) kuvaaminen suomalaiseksi poweriksi antaisi mitä luultavimmin väärän mielikuvan: yhtye ei soundaa Sonata Arcticalta, Stratovariukselta tai varhaiselta Nightwishiltä, vaan kenties lähempi vertailukohta olisi Iced Earth. Ei, ei sekään ole täysin oikeudenmukainen kuvaus, sillä Kiukaan soinnissa on myös varhaisen Blind Guardianin melodiatajua, blastbeatia... Huoh, mikä sotku yrittää selvitellä yhtyeen musiikillista geneettistä perimää. Oli mitä hyvänsä, soundi on hyvä - samaan aikaan rankka, melodinen ja välittömästi tunnistettava. Yhtye iski läpi jo esikoislevyllään The Spirit of Ukkolla, joka on kuitenkin jäänyt minulta syistä X, Y ja Z hankkimatta. Monien fanien mielestä kakkoslevy Reformation on jonkinasteinen irtiotto esikoisen tyylistä, mutta jos näin on, muutos ei ole kovin suuri, sillä edelleen sointi on raskas, tempo kova ja melodiat hallitsevia. Ehkä ero on siinä, että kakkoslevyllä yhtye on askeleen tai kaksi lähempänä perinteisempää poweria kuin esikoisellaan, mutta ei tätä miksikään muuksi bändiksi onnistu epäilemään.

Reformation lähtee käyntiin hirvittävän kovalla avausbiisillä - traditio, josta Kiuas piti koko olemassa olonsa ajan kiinni: Race with the Falcons on niin infernaalisen kova biisi, että huh-hah-huihelvetti. Toinen aivan säädyttömän kova biisi on varmaankin levyn erikoisin ja samalla raskain biisi (jossa on mm. blastbeatia ja örinää), Black Winged Goddess, missä yhtye repii kyllä kaikista jäsenistään kaiken irti ja yhdistää niin mielipuolisen nerokkaalla tavalla useita musiikillisia tyylejä toisiinsa, että pakkohan tästä on pitää. Ei Reformationilla huonoja biisejä ole, mutta nämä kaksi rallia hallitsevat kyllä kuuntelukokemusta kahden kinastelevan diktaattorin lailla. Jos kolmas biisi pitäisi nostaa esiin, se olisi Bleeding Strings, joka on (Black Winged Goddessin vastapainoksi) levyn kevyin, tunnelmoivin ja maalailevin sävellys.

Reformationin suurin ongelma lienee se, että se on erittäin kovatasoisen diskografian vähiten kova tuotos. Kiuas teki liian lyhyeksi jääneen olemassa olonsa aikana neljä levyä, joista kaikki ovat vähintäänkin hyviä, toiset jopa lähellä erinomaisia. Siinä porukassa Reformation on kovista biiseistään huolimatta väliinputoaja, vailla äärettömän koukuttavaa kokonaisuutta, pelkkiä yksittäisiä oivaltavia biisejä. Kiukaan tavaramerkit - Ilja Jalkasen omintakeinen ja moneen taipuva laulu sekä Mikko Salovaaran kitaratyöskentely - ovat kyllä tallella, mutta silti täysin häränsilmään ne eivät Reformationilla osu. That being said, tämäkin levy on meripeninkulmia keskinkertaista ja unohdettavaa neljän euron poweria edellä. Ei erinomainen, mutta ei missään nimessä heikkokaan tuotos.