Cannibal Corpse - Kill (2006)

Cannibal Corpse, nuo floridalaismiekkoset ja heidän absurdistinen splätterlyriikkansa, unohtamatta käsittämätöntä instrumenttien hallintaa. Nämä asiat minulle tulee välittömästi mieleen, kun Cannibal Corpse on puheenaiheena; ei niinkään se, kuinka merkittäviä he ovat olleet death metalin kehitykselle tai kuinka he ovat joutuneet sensuurin kohteeksi niinkin sivistyneessä maassa kuin Saksassa. Ei, överit lyriikat ja älytön soittotaito - sekä geneerinen musiikki. Tuntuu väärältä kuvata Cannibal Corpsea geneeriseksi, sillä yhtyehän oli keskimässä koko genreä, mutta minkäs teet, kun genre on kehittynyt ja bändi ei? Geneeristä death metalia, levy toisensa jälkeen, ilman sen suurempia muutoksia soundiin tai sävellyksiin: jokaisella levyllä on muutama hitaampi biisi, jotka hakkaavaat päälle tuhatta ja sataa. Toisinaan levylle eksyy myös yksi tähän perusjakoon sopimaton ralli, kuten Killiltä löytyvä neliminuuttinen instrumentaali Infinite Misery.

That being said, Kill on niin hyvää nykymuotoista Cannibal Corpsea kuin on mahdollista löytää: levyltä löytyy selvät hittibiisit, jotka jäävät takaraivoon koukkuineen, ja armottoman brutaali tunnelma, joka ei mene (liian usein) yli. Kestoakin on alle kolmevarttia, joten kokonaisuuden jaksaa läpi. Esimerkiksi Vile jäi minulla hyllyyn pölyttymään sen surkeiden soundien ja vasurilla väännettyjen biisien takia, mutta vuosikymmenen myöhemmin tehty Kill omaa paremmat soundit ja biisit. Kokonaisuutena levyä voisi pitää jopa melko tiukkana pakettina.

Kaikista myönnytyksistäni huolimatta en varmaankaan kuuntele Killiä pitkähköön toviin ollenkaan. Miksi? Koska se on vain liian Cannibal Corpse - se ei anna minulle mitään, mitä en jo saisi muualta. Nile tekee mätön paremmin, ulkoistan hitaan death metalin diggailun Bolt Throwerille ja loistavaa örinää ihmettelen Opethia kuuntelemalla. Niin, ja splätteriä katson leffoilta. Cannibal Corpsen historiallinen merkitys äärimetallille on huomattava, mutta on toinen asia arvostaa yhtyeen roolia kuin pitää sen musiikista.

Loppuun tarina, joka liittyy levyyn ainakin hieman. Kun olin abiturientti, koulussamme oli tapana heittää abit ulos kuljettamalla heidät koulun aulan halki kaikkien koululaisten tuijottaessa ja jonkun biisin soidessa. Virallisesti kukaan ei saanut valita biisiään itse, mutta vähän kavereiden kanssa sumplittua, oma biisivalinta oli lapuissa. Minä otin tehtävän tunnolleni ja istuin yhden iltapäivän koneella kuunnellen kaikkia mahdollisia ralleja, joissa oli välittömästi kovaa päälle iskevä alku (biisi ehti yleensä soida maks. 40 sekuntia). Olin pukeutumassa päivään Kuolemaksi, joten kun muistin muuan Cannibal Corpsen biisin, valinta oli selvä. Minä kävelin ulos lukiosta Cannibal Corpsen Death Walking Terror taustalla; se oli koko päivän, ja varmaankin koulun historian, rankin biisi ulosheitossa.