Dissection teki kaksi legendaariseksi mestariteokseksikin tituleerattua black metal -levytystä 1990-luvun alkupuolella. Yhtye jäi noin kymmenen vuotiselle tauolle, koska yhtyeen nokkamies ja biisinikkari Jon Nödtveidt joutui vankilaan murhan avustamisesta. Nödtveidtiä voisi luonnehtia kunnon sekopääksi, mutta myös erinomaiseksi säveltäjäksi: miehen melodiavainu on yhä vailla vertaansa ja Dissectionin musiikki on tästä mitä paras muistutus. Vapauduttuaan vankilasta Nödtveidt jatkoi työtään Dissectionin kanssa ja yhtyeen kolmas - ja viimeinen - levy oli monille pettymys, sillä Reinkaos ei ole melodista black metalia, vaan vaikeasti määriteltävää takapotkupainoitteista metallia. Tavaramerkit - hienot melodiset koukut ja Nödtveidtin vokaalit - olivat yhä tallessa, mutta tuotos ei ollut enää samanlainen kuin aiemmat. Yhy-yhyy.
Minä pidän Reinkaosista. En ole äärettömän hyvin perillä yhtyeen varhaisemmasta materiaalista (eli en omista kumpaakaan, vaikka olenkin tutustunut ja kuunnellut kiekot läpi), mutta vaikka olisinkin, en uskoisi mielipiteeni viimeiseksi jääneestä kiekosta muuttuvan, sillä vaikka se ei totisesti kuulosta samalta kuin edeltävät levyt, se on niin hyvin tehty, ettei sillä pitäisi olla yhtikäs minkäänlaista merkitystä. Vaikka Reinkaos kärsii jonkinasteisesta tasapaksuudesta - kaikki kappaleet ovat enemmän tai vähemmän samankaltaisia - sävellystyön taso on armottoman korkea alusta loppuun. Dark Mother Divine, Starless Aeon, God of Forbidden Light... timanttisen kovaa musiikkia, täynnä oivaltavia joskaan ei itsestäänselviä melodioita ja takaraivoon kovaa tarttuvia koukkuja. Silti, hieman lisää variaatiota ei olisi ollut pahitteeksi.
En yleensä pidä saarnaavista sanoituksista, koska A) en ole niiden kanssa samaa mieltä (tai ainakaan ei sovi olettaa, että minä/kuulija olisi) ja B) ne ovat paskoja lyriikoita. Reinkaosin lyriikat ehdottomasti ovat saarnaavia ja ne saarnaavat pienen satanistikultin (Misanthropic Luciferian Order) oppeja - hitto, kultin uskonnollisen kirjan (Liber Azerate) kirjoittaja (Frater Nemidal) on levyn toinen sanoittaja. That said, Reinkaosin lyriikat eivät häiritse minua, jos en mene liikaa ajattelemaan, että ne yrittävät saada minut kääntymään ties mihin uskontokuntaan. Syy tähän on se, että vaikka sanoitukset ovat häiritsevän kryptisiä, ne koostuvat kiinnostavista säkeistä (puhuttaessa puhtaasti metallilyriikan kontekstissa): "Harbringer of the day of wrath / will eclipse the sun and rape the moon" on mielestäni hyvä säepari, koska se luo mielikuvia ja on omaperäinen. En tiedä enkä välitä mistä sanoitukset yrittävät kertoa, mutta silti en vaivaudu ajattelemaan asiaa liikoja, sillä siten saattaisin pilata levyn itseltäni.
Muistatko kun sanoin aluksi, että Nödtveidt oli kunnon sekopää? No, piakkoin Reinkaosin julkaisun jälkeen hän surmasi itsensä. Poliisit löysivät ruumiin kynttiläkehän sisältä. Tarina kertoo Nödtveidtin jättäneen tyttöystävälleen lapun: "Kulta, lähdin pitkälle matkalle Transylvaniaan". Ilmeisesti MLO:n oppeihin kuului, että itsemurha on hyväksyttävä tapa lähteä, sillä (Nödtveidtiä lainaten) "kuolema on elämän orgasmi". Ilmeisesti Nödtveidt koki saavuttaneensa kaiken mahdollisen elämässään ja vain vaivoin kolmekymppisenä ampui itsensä. En välitä - kuten on toivottavasti tullut selväksi - tippakaan hänen uskonnollisista ajatuksistaan, mutta olen silti murheellinen, koska olisin toivonut kuulevani lisää Reinkaosin kaltaisia levyjä. Oli Nödtveidtistä mitä mieltä tahansa, pitää olla valmis myöntämään kuinka hienoa musiikkia hän kykeni sekoiluistaan huolimatta tuottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti