Amon Amarth - Versus the World (2002)

Kuten on tainnut tulla selväksi jo aiemmin, en ole erityisesti ihastunut Amon Amarthiin. Suurin syy lienee se, että heillä on liian laaja kannatus läpi hevikentän, ja siihen nähden heidän musiikkinsa on aina tuntunut minusta kelvolliselta joskin riittämättömältä. Olen todella yrittänyt pitää heistä ja tällä hetkellä omistan neljä levyä, kaksi joita kaikki tuntuvat pitävän top 3 -levyinä yhtyeen diskografiassa, ja kaksi villiä korttia, joista toinen, The Crusher, jätti paljon toivomisen varaan.

Versus the World teki Amon Amarthin. Ilman sitä ruotsalaiset viikinki-intoilijat olisivat jääneet pienten piirien huviksi ja ilmeisesti myös nautinnoksi, lunastamattomaksi lupaukseksi, jonka demot ja esikoislevy Once Sent from Golden Hall loivat. Versus the Worldin piti olla Amon Amarthin loppu, viimeinen levy, jonka myötä he heiluttelisivat keskisormiaan ylväästi kaikille kriitikoille ja levy-yhtiöille. Levy sattuikin osoittautumaan menestykseksi, myynnilliseksi ja kriittiseksi, ja sillä puhdilla yhtye on suoltanut samaan sapluunaan ahdettua melodista death metaliaan nyt kolmetoista vuotta.

Versus the World ei ole huono levy, mutta kun ottaa kaiken ympärillä pyörivän hypen huomioon, ei se ole niin erikoinen myöskään. Sillä on hyviä biisejä, jotka tarttuvat takaraivoon jääpiikin lailla, mutta kokonaisuus on turhan yksiuloitteinen, paremman sanan puutteessa monotoninen. Amon Amarth tekee hyvin melodisen death metalin viikinkilyriikoilla, mutta se itsessään jää valitettavan ohueksi, vaikka koukut olisivat miten huikeita tahansa. Death in Fire on hyvä biisi, mutta kun vastaavia veisuja on koko levyllinen... meh. AC/DC pystyy tekemään sen - täyttämään kokonaisen levyn (ja uran, sanottakoon se) yhdellä biisillä - mutta AC/DCn biisi on riittävän hyvä siihen; Amon Amarthilla se ei kanna loppuun asti, ei sitten millään.

Olin valmis heittämään toivoni siitä, että löytäisin koskaan hyvää Amon Amarthin levyä, syvimpään helvetin kaivoon, kunnes kuuntelin ajatuksella, utuisena iltana kävellessäni ... And Soon the World Will Cease to Ben. Siinä, minusta, Amon Amarth pääsee Amon Amarthin Formaatin (tm) ulkopuolelle, ja lopputulos on tunnelmallinen ja raskas, rouhiva ja melodinen eepos. Se taitaa olla yksi parhaita Amon Amarthin kappaleita, jonka olen koskaan kuullut - niiden itsestään selvien hittien ulkopuolelta, vähintäänkin.

Mutta kun koko levy ei silti auennut, vaikka päätösraita antoikin mahdollisen reitin kokonaisuuden hahmottamiseen. Versus the World on monille tärkeä levy - eikä vähiten Amon Amarthille itselleen - ja kuka minä olen kiistämään sen neroutta? En kukaan, se on sinänsä ihan totta, mutta sen sanon, että olen edelleen hieman ihmeissäni yhtyeen suosiosta. Eikö maailmassa todella ole tämän parempaa, tämän paremmin tehtyä melodista death metalia? On, on vastaukseni, vaikka (jos ottaa enemmistön näkemykset huomioon) se taitaakin olla väärä.