Slipknot - Iowa (2001)

Slipknotin esikoislevy jätti paljon toivomisen varaa - vaikka kappaleet olivat hyviä, ylipitkä paketti ei aina mukiin meneviä veisuja tökki pahasti. Mutta se myi, voi Luoja kuinka se myikään. Paineiden Iowalle on täytynyt olla massiiviset, koska tismalleen samanlaista levyä ei kannattaisi tehdä, mutta liikaakaan ei saisi erota edeltäjästä. Se, mitä maskijässikät tekivät, ylitti odotukseni.

Muistin, että Iowa on edeltäjäänsä kiinnostavampi paketti, mutta että ero olisi näinkin selkeä, häkellyin. Tärkein elementti yllätyksessä oli se kuinka suoraan se iskee kurkkuun kiinni: jo intro maalailee väkivallan välitöntä uhkaa ja kun turpaanveto alkaa, People = Shitin myötä, peli on menetetty, maskihirviöt ovat voittaneet. Viisi biisiä silkkaa murhaa, ei hetkeäkään aikaa tointua - jopa parasta Slipknotia koskaan. Seitsemäs biisi, Gently, ei ole huono, vaan pikemminkin välttämätön tunnelmapala raajojen repimisen välissä.

Mutta se, mikä oli esikoislevyn suurin helmasynti, eli liiallinen kesto, on edelleen läsnä: neljätoista biisiä ja reilusti yli tunti (en luntannut, mutta veikkaisin seitsemääkymmentäviittä minuuttia) ovat yksinkertaisesti liikaa. Kuten on tullut aiemminkin sanottua, toisinaan vähemmän on enemmän, sillä järkyttävä määrä filleriä (mitä valitettavasti Iowan loppupuoli väistämättä on) tukahduttaa ne hyvät kipaleet alleen ja tekee uudelleenkuuntelusta vastenmielisen. Minulle tämä on iso asia, sillä jos levyä ei koskaan saa kuunneltua loppuun - fakta, johon liki vartin mittainen, mihinkään menemätön Iowa-veisu, ei auta, vaikka kymmenen minuutin paikkeilla hieman räimitään kovemmin menemäänkin - en halua kuunnella sitä uudelleen, vaan tyydyn pelkästään kuuden ensimmäisen rykäisyn pyöräyttämiseen, sillä siellähän ne parhaat palat muutenkin ovat.

Ehkä olen epäreilu Iowaa ja Slipknotia kohtaan, mutta minkäs sille tekee, että ylipitkä levy, joka on ahdettu täyteen turhaa ääniulostetta, ei saa minua pogoamaan riemusta? Lisäksi, kun lyriikat ovat mitä ovat, angstista teinipaskaa, mistä menin juuri Slayeriä syyttämään - vaikka tuskinpa kukaan suurta sanallista neroutta Slipknotilta odottaakaan. Everything Ends saavuttaa kuitenkin lapsellisen möykkäämisen uuden tason; otetaan tähän esimerkki, niin käsität vielä paremmin pointtiani:

You are wrong, fucked, and overrated
I think I'm gonna be sick and it's your fault
This is the end of everything
You are the end of everything
I haven't slept since I woke up
And found my whole life was a lie, motherfucker
This is the end of everything
You are the end of everything

Että niin, saatana. Olen vitun vihainen, olen puutarhurin painajainen ja niin edelleen. Sä oot kaiken loppu, vittu. Ihan tyhmäkin oot. Ja väärässä.