Summoning - Let Mortal Heroes Sing Your Fame (2001)

On olemassa vain yksi Summoning. Lisäksi on olemassa Summoning-kovereilla täytetty levy. Näissä kahdessa virkkeessä on ristiriita, väistämätön ongelma siitä, että täysin uniikin yhtyeen kappaleita voisi tai saisi koveroida. Ei saa, jos ei tee jotakin aivan uutta - sillä kokoelmalla harva teki.

Miksi jorisen jonninjoutavia kokoelmasta, jota en edes omista? Koska olen jo kahdesti puhunut Summoningista enkä yksinkertaisesti keksi mitään muutakaan sanottavaa - Summoning on Summoning, toisinaan paremmin kuin toisinaan. Let Mortal Heroes Sing Your Fame (tästedes LMHSYF) on minulle tärkein ja paras Summoning-levy, joskaan ei yksinomaan sen puhtailla musiikillisilla ansioilla. LMHSYF oli ensimmäinen ostamani Summoning-levy, jota ennen olin kuullut vain alle viiteen minuuttiin typistetyn version Land of the Deadista, joka ei edes ole LMHSYFilla. Ensikuulemalla minusta tuli fani, koska yhtyeen musiikki oli jotakin täysin muuta, mihin olin tottunut, mutta silti riittävän dramaattista pitämään teini-ikäisen mieleni kiinnostuneena.

Ostin levyn maailman parhaasta levykaupasta, Hyvinkäällä sijainneesta Isabelista, joka lopetti valitettavasti toimintansa vuoden 2010 paikkeilla. Tuosta pikkiriikkisestä ja ah niin sympaattisesta puodista ostin lähes kaikki levyni 2005 ja 2010:n välillä - lukuun ottamatta muutamia CDON.com-tilauksia sekä heräteostoksia Anttilasta. Kun sain kuukausirahani, menin Isabelin nettisivuille, kävin mittavan heavy-osion läpi, pohtien miten käyttäisin rahani. Sitten käytin ne - en ostamalla limua, karkkia, röökiä tai viinaa, vaan levyihin. Kolmekymmentä euroa kuukaudessa kuluivat yleensä yhdellä Isabel-reissulla, millä jaksoi mainiosti taas kuukauden, uusia levyjä taukoamatta pyöritellen. Tuosta maagisesta kaupasta ostin LMHSYFin kahdeksan euron hintaan (perushinta käytetylle levylle, siksi muistan) ja samalla reissulla otin mukaani ainakin Nilen In Their Darkend Shrinesin - toinen levy, jonka esittäjän tunsin vain maineelta tuolloin. Molemmista bändeistä tuli lähivuosieni tehokuuntelua kestäneitä poppoita, joista toisen uusia levyjä odotin kuin nousevia kuita.

Summoning on parhaillaan yksittäisinä hetkinä, musiikillisina tuokioina, jotka vievät kuulijansa pois arkitodellisuudesta ja pakottavat ottamaan kaiken kuullun yhtenä könttinä vastaan. Minulle LMHSYF on juuri sellainen levy, erityisesti massiivinen päätösraita Farewell, jota edelleen pidän kenties yhtyeen parhaana kappaleena (kilpailijoina vain Land of the Dead ja Long Lost Where No Pathway Goes). Tuossa kappaleessa on hetki, joka on jotakin niin huikeaa, että vaikka kuvailen sen pian sanoin, mikään kuvaukseni ei tule tekemään sille oikeutta: audiosample sanoo "And at the gates the trumpets... rang" ja sitä seuraa torvimelodia vailla vertaa.

LMHSYF on kiipparivetoisempaa Summoningia kuin Stronghold tai Dol Guldur, mutta minua se ei ole koskaan haitannut, sillä tällaiseen Summoningiin minä olen tottunut. Ymmärrän toki toisetkin mielipiteet, joskaan ei allekirjoita niitä - eihän heviä nyt voi ilman kitaroita tehdä, eihän? No, voi, mutta kenties "hevi" ei ole edes alkuunkaan pätevä termi kuvaamaan Summoningia. Se on elämää, se on kuolemaa, se on kaikkeus - ja, mikä tärkeintä, se on tunnelma.