Sinergy - Suicide by My Side (2002)

Määrittelisin Sinergyn jonkinasteiseksi superbändiksi: kokoonpano oli rakennettu (mennyt aikamuoto, koska yhtye lopetti melko pian kolmannen levynsä, Suicide by My Siden jälkeen) Children of Bodom -nokkamiehen Alexi Laihon ja hänen silloisen tyttöystävänsä/vaimonsa (en muista kumpi) Kimberly Gossin ympärille, mutta muut jässikät ovat myös varsin nimekästä porukkaa - mitä nyt basistina Marco Hietala, rummuissa Tonmi Lillman ja toisessa kitarassa Roope Latvala, joka liittyi Laihon pääbändiin vasta myöhemmin. Vaikka saattaisi vaikuttaa siltä, että kun muut muusikot ovat noinkin kovia taitureita, solisti Goss olisi heikko lenkki, lätkäisty mikrofonin taa, kun nyt sattuu olemaan Laihon vaimo. Mutta ei - Goss on todella kova solisti, siis todella kova.

Kuuntelin Suicide by My Sidea teini-ikäisenä - aikana jolloin pidin Nightwishiä raskaimpana musiikkina, mitä naissolisti voi laulaa (kuten lienee selvää, en tuntenut Arch Enemyä vielä tuolloin). Sinergy osoitti erheeni laajuuden: Goss revittelee, hänen äänessään on voimaa josta Tarja Turunen voi vain haaveilla ja hänen ei tarvitse hävetä, vaikka bändissä taustavokaaleja hoitelee Hietalan tasoinen jässikkä. Paljoa liioittelematta voin sanoa, että vaikka lineup on melkoinen, Goss on sen kovin tekijä.

Kappalemateriaali on toisaalta juuri sitä, mitä odottaa, mutta toisaalta ei: progehtavaa poweria, tuoden mieleen puhtaasti lauletun Children of Bodomin. Kenties olisi voinut toivoa/odottaa, että Laiho pääsäveltäjänä olisi revitellyt hieman, lähtenyt selkeämmin mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta ei häntä siitä voi kovin syyttää. Ja kun musiikki on hyvää, suorastaan erinomaista, mussuttaminen on merkityksetöntä. Heti avausraita I Spit on Your Gravesta vajaan nelikymmenminuuttisen kiekon päättävään instrumentaali Remembraceen asti kaikki toimii - ei nerokasta, mutta selvästi keskitason yläpuolella kuitenkin. Omat suosikkini ovat juurikin pelin käyntiin rehvakkaalla räkäisyllä laittava I Spit on Your Grave sekä Laihon kanssa duetoitu Shadow Island.

On sääli, että Sinergy ei jatkanut enää Suicide by My Siden jälkeen (koska primus motor -duo erosi), monestakin syystä. Yksi on se, että jos yhtye olisi jatkanut, Laiholle olisi jäänyt joku kanava, jonka kautta kehittää itseään kitaristina ja säveltää ynkkämausteista poweria (Bodomille kävi miten kävi, niin Laihon soitollekin). Toinen on se, että Goss on kadonnut tyystin tutkasta. Ehkä se oli hänen tarkoituksensa - palata tavallisempaa elämään rokkarina/sellaisen vaimona koetun kauden jälkeen - mutta meille hänen laulunsa ystäville menetys on suuri. Lyhyellä googlettelulla sain selville, että Gossin viimeinen musiikillinen välähdys oli vuodelta 2005 Kylähullujen (Laihon toinen sivuprojekti) ainoalla levyllä; tätä ennen hän toimi aktiivisena kosketinsoittajana ja sessiolaulajana monessakin pohjoismaisessa yhtyeessä, jopa Dimmu Borgirissa ja Therionissa. Kolmas syy on se, että vaikka Suicide by My Side ei ole nerokas (jos varsin hyvä) levy, voin vain kuvitella millaisen kiekon tällainen superprojekti olisi saattanut pieraista neljännellä tai viidennellä yrittämällään.

Kenties, kuten Terry Pratchettin kirjassa Elävä musiikki (Soul Music) opitaan, parhaita levyjä ovat ne, jotka jäävät tekemättä, koska niiden kanssa vain kuulijoiden mielikuvitus on rajana. Silti olisin halunnut kuulla mihin Sinergy menee tämän jälkeen.