Ymmärrykseni on, että The Odyssey on fanien keskuudessa hieman ristiriitaisesti vastaanotettu tuotos, koska levyn myötä yhtyeen soundia on hilattu hitaasti raskaampaan suuntaan. En väitä ymmärtäväni mitään Symphony X:n diskografiasta tai siitä, mihin suosio perustuu, sillä minulta puuttuvat yhtyeen suurimmat klassikot ( erityisesti The Divine Wings of Tragedy ja V: A New Mythology Suite) kokonaan, ja myönnänkin samantien, että minulle Symphony X on sen parempi mitä raskaampi se on. Joo, hyvää progeiluahan he saavat aikaan, mutta en ole kuullut ainuttakaan yhtyeen progeilua, joka oli ollut yhtä hyvä biisi kuin Set the World on Fire tai The End of Innocence tai vaikka sitten Inferno (Unleash the Fire), vaikka viimeinen onkin rajatapaus. Suhteessa kahteen myöhempään levyyn, jotka omistan/tunnen, The Odyssey on hyvinkin proge, toisinaan häiritsevästi niin.
Ongelma ei ole niinkään se, että kappaleet olisivat huonoja, mutta ne eivät ole läheskään yhtä hyviä kuin myöhempi tuotanto; Wicked, Kings of Terror ja jo mainittu Inferno (Unleash the Fire) ovat kyllä kovia veisuja, mutta eivät vangitse minua samalla tavalla kuin eräät muut yhtyeen sävellykset. Russel Allenkaan ei pysty pelastamaan minua kyllästymiseltä, kun kappaleet rönsyilevät minne sattuu ja tolkkua ei tahdo ottaa parinkymmenenkään kuuntelun jälkeen. Tiedän, että tämä kaikki kuulostaa lapselliselta jalan tamppaamiselta aidoista Symphony X -faneista, ja pitkälti se varmasti sitä onkin, mutta minä kuuntelen musiikkia omalla tavallani, ja valitettavasti The Odyssey ei osu makuhermooni kuin ajoittain, pääasiassa Allenin käsittämättömän tulkinnan ansiosta. Monesti proge on levyllä vain ollakseen progea.
Kun tiedetään kuinka paljon pidän pitkistä ja polveilevista sävellyksistä, odotat varmaankin ylistysvirttä kaksikymmentäneljä minuuttia kellottavasta The Odysseysta. Kyllä, se on levyn paras, kiinnostavin ja koukuttavin sävellys, en kiellä sitä. Mutta se on myös äärettömän vaikea kappale, paljon vaikeampi kuin vaikkapa Nightwishin yhtä pitkä The Greatest Show on Earth. Osaltaan vaikeus tulee siitä, että kappale on erittäin proge, se ei toista osioitaan kuin harvoin ja sävellyksenä progeutensa lisäksi vielä käsittämättömän monitahoinen - nämä ominaisuudet kuvaavat parhaita kappaleita, joita tiedä, mutta myös The Odysseyta, mutta siinä missä parhaat kappaleet onnistuvat pitämään langat käsissään sietämättömästä informaatiomäärästä ja kestostaan huolimatta, The Odyssey hapuilee minuutista toiseen. Se on hieno kappale, mutta se voisi olla vielä parempi. (62 sanaa, pahoitteluni.)
Tämän tekstin kirjoittaminen on kestänyt, koska se on ollut vaikeaa: minä pidän Symphony X:stä, ihan oikeasti, ja tavallaan näen miksi The Odyssey on pidetty kiekko, mutta en vain itse pidä siitä riittävästi. Haluaisin pitää siitä, haluaisin liputtaa sen puolesta toreilla ja markkinoilla, mutta kun ei. Olen yrittänyt tämän tekstin aikana analysoida ja esitellä näkemyksiäni, ja olen valmis pyörtämään sanani jonakin päivänä, kun käsittämisen valo laskeutuu taivaista ja osoittaa erheeni laajuuden. Vielä niin ei ole käynyt, mutta olen toiveikas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti