Celtic Frost - Morbid Tales + Emperor's Return (1984/1985)

Kuten tuli sanottua, Hellhammer on minulle tietyssä mielessä paras huono bändi, koska yhtye ei (välttämättä) halua soittaa oikein, vaan haluaa välittää tuntemuksensa aidoimmalla mahdollisella tavalla. Celtic Frost on Hellhammerin "kehittyneempi" muoto: soitto on parempaa, sävellykset monimutkaisempia ja moniäänisempiä ja periaatteessa levykin on parempi, jos sitä tarkastelee vain musiikillisten ansioiden perusteella. Mutta kun Morbid Tales ei ole lähellekään yhtä kiinnostava kuin Apocalyptic Raids.

Pieni - tai oikeastaan melko iso - narina hankkimastani painoksesta: se on perseestä! Aikoinani, kun tahdoin hankkia Morbid Talesin nähdäkseni mihin suuntaan T.G. Warriorin ja M.E. Ainin yhteistyö jatkui Hellhammerin jälkeen, halusin nimenomaan Morbid Talesin. Se, mitä kuitenkin sain, oli silvottu, hämmentävä ja pahoinpidelty versio Morbid Talesista: okei, kaikki kappaleet on tallella, mutta sekaan on heitetty koko Emperor's Return -ep! Ja ei, levyyn ei ole mitenkään selkeästi merkattu mitkä kappaleet kuuluvat Morbid Talesille tai Emperor's Returnille; lopussa on kolme kappaletta (Circle of the Tyrants, Visual Aggression ja Suicidal Winds) alkuperäisissä miksauksissaan, kun loput Emperor's Returnin kappaleet on heitetty (ja remasteroitu) muiden sekaan (esim. Dethroned Emperor on neljäntenä). Lisäksi Into the Crypts of Raysin (hämmentävä) intro on irrotettu omaksi kappaleekseen. Siis kuinka pahasti voi sössiä yksinkertaisen uudelleenjulkaisun!

Huoh, no se siitä. Levyyn.

Morbid Tales on ilman sarvia ja hampaita parempi levy per se, mutta juuri siksi se on huonompi omissa silmissäni. Hellhammerissa ihastuttaa nimenomaan sen tinkimätön "vittuako sillä on väliä" -asenne; Celtic Frostissa soittaa joukko "oikeita muusikoita". Ehkä tässä ei ole mitään järkeä, mutta juuri tästä syystä Morbid Tales on jäänyt minulle etäiseksi ja vähän kuunnelluksi levyksi. Ongelma on täysin korvieni välissä: odotin Hellhammer 2:ta, sain oikean levyn.

Tähän päivään mennessä en ole hankkinut suurklassikoksi haukuttua To Mega Therion -levyä (osaltaan sen takia, että sitä on vaikea löytää sopuhintaan), koska olin niin kovin pettynyt Morbid Talesiin. Hankin Monotheistin, johon osasin lähtökohtaisestikin suhtautua toisella tavalla, mutta nyt menen itseni edelle. Yritän vain sanoa sitä, että vaikka Morbid Tales on silvottuna ja hämmentävänä uudelleenjulkaisuna hyvä levy, se ei ole minulle.

Aikanaan Hellhammer oli negatiivinen ("eihän noi voi osata mitään, kun ne oli Hellhammerissakin") taakka Celtic Frostin jäppisten harteilla; omalle kuuntelukokemukselleni Hellhammer on positiivinen ("eihän noi saa osata mitään, kun ne oli Hellhammerissa") taakka Celtic Frostin harteilla. Valitettavasti - minulle - Celtic Frost on täysin eri eläin kuin Helvetinvasara. Levy on täynnä hyviä kappaleita, mutta - valitettavasti en pääse tästä yli mitenkään, vieläkään - siinä ei ole sitä charmia ja hurmoksellisuutta kuin Hellhammerissa. Tässä palataan väistämättä levyn kiinnostavuuteen: Morbid Talesia ei kuuntele miettien miten tuonkin pitäisi mennä, se ei herätä kysymyksiä, se ei herätä suuria inhon tai ihastuksen tunteita. Se on vain levy, mutta Apocalyptic Raids on tunne, kokemus.