Ei se nerokas levy ole, vieläkään, mutta se ei ole enää yksinkertainen hard rock tai heavy metal -levytys, jollainen yhtyeen esikoinen on; Into Glory Ride on mielestäni ensimmäinen "Manowar-levy", sillä nyt soundi on se jollaiseksi yhtyeen äänimaiseman olen aina mieltänyt. Levyn avaava Warlord taitaa olla levyn heikoin veto - ja samalla tyylillisesti lähimpänä Battle Hymnsin alkupuolen kappaleita. Secret of Steelistä alkaen levy onkin nousukiidossa. Secret of Steel on levyn ensimmäinen erinomainen kappale - oikealla tavalla eeppinen täynnä tunnetta ja tunnelmaa, johon edeltävällä levyllä vain kaksi "eeposta" ylsivät. Gloves of Metal (mikä on typerä biisinnimi, muuten) on suoraviivaisempi "rokkipala" kuin Secret of Steel, mutta ei missään nimessä huono sellainen, vaan oivaltavampi ja yksinkertaisesti paremmin tehty kuin aiemmin. Mielestäni levyn kohokohta on Revelation (Death's Angel), joka on millä mittarilla tahansa erinomainen kappale. Kunniamaininnan ansaitsee myös Eric Adamsin tulkinta esimerkiksi Hateredissa.
Tästä tuli lyhyt teksti, näemmä, mutta syynä ei ole se, että en olisi perehtynyt levyyn, vaan se, että Into Glory Ride on vaikea levy arvostella ilman, että viittaa jatkuvasti Sign of the Hammeriin tai Fighting the Worldiin - ehkä sivuan levyä enemmän siis näiden kohdalla, kenties. Battle Hymnsiin verrattuna Into Glory Ride on aikuismaisempi ja kypsempi levy, jossa ei - armollisesti - ole William's Talen kaltaista idiotismia, ja jossa yhtye malttaa rauhoittaa riffimyllyä ja rytmittää levyä ja kappaleita paremmin kuin aiemmin. Olen aikoinani arvioinut levyn väärin ja vastaisuudessa tulen kuuntelemaan Into Glory Ridea paljon enemmän, Kings of Metalin, Fighting the Worldin ja - etenkin - Gods of Warin rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti