Vastaukset ovat lähes poikkeuksetta olleet: "Metallica, Megadeth, Slayer ja ... öö, Testament/Exodus?" Oikean vastauksen kuultuuan he pudistelevat päitään ja ihmettelevät miksi menivät unohtamaan Anthraxin.
Osaltaan halustani olla Erilainen Nuori (tm) olen pitänyt Anthraxia jopa Neljästä kovimpana bändinä. Okei, kyllähän Slayerin levyt ovat aina Slayerin levyjä (ei käy kieltäminen) ja Metallican tuotokset ovat ikonisia ja Mustainen sävellykset... Joo, eikä Anthrax osunut lähellekään musiikillisen maalitaulun häränsilmää kuin muutaman kerran. Mutta silloin kuin he osuivat, huh-huh! Valitettavasti Anthrax ei synnyttänyt suurimittaista ja pitkäkestoista fanikuntaa, millä 'Tallica ja 'Deth ovat pitäneet itsensä pinnalla. Slayeristä nyt puhumattakaan.
Among the Living on yksi kovimpia - ehkä kovin - thrash metal -levytyksiä. Se on vihainen, se on murhaavan hyvin soitettu, se on nopea, se on tarttuva ja se on vain helvetin hyvin toimiva kokonaisuus. Jos levy alkaa kappalekolmikolla Among the Living, Caught in the Mosh ja I Am the Law ei voida olla missään muussa kuin kasarimetallin origossa. Kaikki se hyvä, mitä yhdistän thrash metalliin genrenä, on edustettuna Among the Livingillä. Imitation of Life taitaa olla jopa nopeampi kuin Slayerin saman aikakauden tuotokset - ainakin pirun lähellä on.
Miksi siis harva tuntee levyä nykypäivänä? Kyllähän naavaparrat mutisevat ja nyökkäilevät, mutta nykykuulijat, jotka ovat tutustuneet metalliin tällä vuosituhannella, vain poikkeuksellisesti tuntevat Anthraxin tuotantoa muuten kuin pinnallisesti. Ehkä tämä johtuu osaltaan siitä, että Anthrax ei osunut kuin ehkä kerran yhtä lähelle häränsilmää; ehkä osaltaan vaikuttaa se, että Anthraxin 2000-luvun (ulkomusiikilliset ja myös hämmentävät live- ja kokoelmalevyt) häsellykset ovat olleet sitä tasoa, että eihän siinä uusi kuulija voi kuin ihmetellä. (Tässä pitää mainita, että Fight Them 'Till You Can't Worship Musicilta taitaa olla yksi kovimpia 2000-luvun puhadsverisiä thrash-kipaleita; What Doesn't Die We've Come For You Alllta on kova kilpailija.)
Tietenkin vaikuttavana tekijänä on se, että kun Big Fourista puhutaan, puhutaan usein siitä, kumpi on kovempi 'Tallica vai 'Deth. Irvileuka toteaa tunnin jälkeen, että kyllä se Slayer on kovin. Kyseessä on itseään ruokkivat sykli, noidankehäksi taidetaan ilmiötä kutsua. Vaikuttimena Anthraxin hieman jopa traagiselle kohtalolle on se, että 'Tallica ja 'Deth ovat lähes poikkeuksetta ensimmäisiä metalliyhtyeitä, joita uudet metallisydämenalut kuulevat; Slayerin vaikutus äärimetallin kehitykseen on puolestaan ollut niin valtaisa, että yhtyeen vanhoja tuotoksia mainostetaan merkkipaaluina uusille kuulijoille. Anthrax ei innovoinut, vaan tyytyi tekemään omaa juttuaan.
Among the Living on täyden kympin levy; ainoa kappale, jonka kohdalla sormi saattaa (huonona päivänä) etsiä skip-nappulaa, on Horror of It All. Se ei ole maailman paras levy, ja jää ehkä niukasti henkilökohtaisen top 10:n ulkopuolelle yhdestä ainoasta syystä: sen tunneskaala on hieman liian rajoittunut. Jos vertaan toiseen häkellyttävän kovaan thrash(-lähtöiseen) levyyn, Machine Headin The Blackeningiin, Anthraxin tuotokselta puuttuvat ns. fiilistelykohdat. Tämä on niin minimaalisen pieni miinus, että sillä ei ole oikeasti mitään todellista väliä - minun kohdallani top 10:neen on vain niin kova ruuhka, että jollakin ihmeen konstilla levyjä pitää karsia.
P.S. Näyttää lipsahtaneen levy väärälle vuodelle: todellisuudessa Among the Living julkaistiin "vasta" 1987. Pahoittelen virhettäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti