Musiikillisesti kyseessä on se sama AC/DC-levy, jossa jokainen biisi ja riffi huutaa olevansa koulupukuun pukeutuneen aussin kynästä. Rokkipoljentoa, groovea ja korkeaa raspilaulua - kun homma toimii, se todella myös toimii. Yksittäisistä kappaleista/hetkistä suosikeiksini ovat muodostuneet Heatseeker sekä erinomaisesti kertosäkeensä aloittava Nick of Time. Muutkin kappaleet toimivat, mutta kokonaisuus on varsin unohdettava vailla todellisia killereitä (kuten For Those About to Rock samannimisellä levyllä tai Shoot to Thrill Back in Blackillä). Kyllähän tämänkin kuuntelee, vaikka jälkikäteen on vaikeaa hyräillä ainuttakaan melodiaa tai kertosäettä.
Kaksi yksittäistä suurempaa kritiikkiä minulla kuitenkin on. Molemmat saattavat vaikuttaa triviaaleilta, mutta luulen niiden osaltaan vaikuttaneen levyn (ja toisaalta myös -80-luvun AC/DCn) suosioon ja kohtaloon: 1) ulkomusiikilliset seikat (eli kansi ja levyn nimi) 2) lyriikat.
Lyriikoista olenkin jo valittanut, joten en palaa siihen enää, mutta jotenkin tuntuu, että AC/DCn jäppiset menettivät liian hyvän lyyrikon Bon Scottin myötä kyetäkseen enää tekemään vain typerää, mitään tarkoittamatonta rockhokemista. Some Sin for Nothin', Go Zone, Meanstreak... joukko tylsiä kappaleiden nimiä, jotka ovat täynnä unohdettavaa lyriikkaa.
Blow Up Your Video on paska nimi levylle - plain and simple. Se yrittää olla kovinkin uhmakas, mutta epäonnistuu. Lopputulos on, että mukauhmakas nimi iskee levyä niin rajusti naamalle, että koko tuotosta on vaikea ottaa tosissaan. Ehkä 2010-luvulla VHS-laitteiden räjäyttely tuntuu antiikkisemmalta kuin styroksi. Naurettava kansikuva vain lisää huonon nimen tuomitsemaa levyä kohtaan tuntemaani myötähäpeää.
Niin tai näin, Blow Up Your Video ei ole huono levy ja jos AC/DC on juttusi, se sopii mainiosti hyllyysi. Mitään muuta se ei kuitenkaan ole: se ei ole ikivihreä, ikuisiksi ajoiksi rock-kaanoniin kuuluva tuotos, jossa jokainen nuotti on olemassa syystä. Se on vain yksi AC/DC-levy muiden joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti