Pleasure to Kill ei ole thrash metallia samalla tavalla kuin Ride the Lightning esimerkiksi on. Okei, paljon Kreatorin toisessa levyssä thrashiä on, joo, mutta siinä on mielestäni vielä enemmän varhaista death metallia! Mielestäni Pleasure to Kill on lähempänä esim. Deathin Lepsorya kuin jo edellä mainittua 'Tallica-levyä. Tärkein asia on tietenkin musiikki: Kreator on nopeampi, likaisempi, vihaisempi ja armottomampi kuin Metallica. Levyltä voi ottaa minkä tahansa kappaleen - introa lukuun ottamatta - ja verrata vaikka Anthraxin tai Metallican tuotokseen ja eron huomaa, takaan sen. Esimerkkinä jos vertaa Fight Fire With Firea (joka taitaa olla Ride the Lightningin vihaisin kappale) ja Pleasure to Killin ensimmäistä varsinaista biisiä, Ripping Corpsea, ei jää epäselväksi kumpi on kumpi.
Vokalistityöskentely on toinen tärkeä aspekti: James Hetfield ei ollut mikään erikoinen solisti, mutta hän sentään yritti seurata jonkinlaista melodiaa. Kreatorin Millestä tai Ventorista en olisi niinkään varma - esimerkiksi The Pestilence menee enemmän örinän, puhumisen ja lausumisen merkeissä kuin laulamisen. Okei, eihän Mille nyt samanlailla ärjy kuin vaikkapa Deathin Chuck, mutta kuitenkin. Jopa Slayerin, jota voidaan pitää Kreatorin vastinparina Atlantin toiselta puolelta, Tom Arya laulaa, seurailee melodiaa.
Viimeinen selkeä pesäero klassisen thrashin ja Kreatorin välissä on lyriikka. Otetaan esimerkkien kautta.
"Make his fight on the hill in the early day
Constant chill deep inside
Shouting gun, on they run through the endless grey
On they fight, for the right, yes but who's to say?
For a hill men would kill why? They do not know
Stiffened wounds test their pride
Men of five, still alive through the raging glow
Gone insane from this pain that they surely know"
-Metallica, For Whom the Bell Tolls
"Cemetery of hades riting flesh of death
Skulls and bones are decaying
Corpses limbs and deadly carnage
Massacre and crime is ruling
The world is living in pain and sorrow
The gods have stopped believing
Survive or escape there is no chance
Death of all cultures is near"
-Kreator, The Pestilence
Hyvä on, ei Kreator nyt Cannibal Corpsen linjoilla ole, mutta kyllähän tuossa selkeä ero on, eikö niin? Tietenkin tämä on vähän pick-and-choose, mutta yritän vain havainnollistaa pointtiani, että Kreatorin lyriikka on lähempänä Deathin kahden ensimmäisen levyn tyyliä kuin Metallicaa. Jälleen, onhan se Slayerkin siellä, joo, mutta ei mennä siihen nyt.
Miksi Pleasure to Killistä sitten puhutaan thrashin merkkipaaluna? Onhan se thrashiä, kyllä, mutta ei pelkästään; jos levy halutaan thrashiin väkisin luokitella, mielestäni joku selkeä terminologinen ero pitäisi tehdä sen ja bay area -tyylin väliin. Vähän genrerunkkaamiseksi menee, mutta ehkä pitäisi puhua tyhjentävämmin teutonirässistä ja bay area rässistä. Myöhempi Kreator - 2000-luvun Kreator - on eittämättä puhdasta rässiä, siitä olemme kaikki samaa mieltä, joten ehkä kyseessä on eräänlainen anakronistinen lähdevääristymä.
Pleasure to Kill on hyvä levy, mutta se on monotoninen, mitä ei auta solisti(e)n yksiulotteinen tulkinta. Riffit ovat väkeviä, tempo on hirmuinen ja kiekon kuunteleminen alusta loppuun useita kertoja on henkisesti hengästyttävä kokemus. Suosittelen kokeilemaan levyn kuuntelua, mutta tutustuessa kannattaa muistaa, että ei pidä odottaa Metallicaa tai Megadethia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti