Syystä, jota en ole koskaan osannut tarkasti sanoa, en ole muodostanut erityisen läheistä suhdetta kumpaankaan Keeperiin (joista omistan vain ensimmäisen, joskin tunnen myös toisen). Kappaleet ovat hienoja, polveilevia ja tarttuvia, mutta syystä X en koe niitä "omikseni"; Michael Kiske laulaa häkellyttävän hienosti, mutta silti suosin Timo Kotipeltoa, Kai Hansenia tai vaikka (kyllä, kyllä, aion sanoa sen) Andi Deristä. Tänään, töistä kotiin tarpoessani, ymmärsin miksi Keeperit ovat jääneet etäisiksi minulle: kaikki, mitä levyillä on, on tehty paremmin myöhemmin jonkin toisen (kopioija-)bändin toimesta. Siis tätäkään ei pidä lukea niin, että sanoisin, että Keeper 1 on huono levy - ei, vaan se ei ole yhtä hyvä kuin toiset power metal -levytykset, jotka seurasivat.
Taisin sanoa hieman liian voimakkaasti, sillä mitä tarkoitin, oli se, että en koe Keeper 1:stä yhtä "omakseni", eli läheiseksi, kuin vaikkapa monien mielestä heikompaa Gamma Rayn Majesticia. Vaikka kappaleet olisivat kuinka upeita, mutta ilman tunnesidettä ne jäävät "vain" hyviksi kappaleiksi. Tällä ei ole olemassa mitään hyvää syytä miksi kuuntelen mielummin 2000-luvun Gamma Rayta (tai, le gasp, 2000-luvun Helloweenia) kuin 1980-luvun Helloweenia: yksinkertaisesti pidän enemmän ensin mainituista, vaikka ne olisivatkin faktuaalisesti heikompia levyjä.
Sama juttu: King Diamondin musiikki on yksinkertaista perusheviä, jota laulaa naisellisen falsetin omaava solisti - totta. Mutta jos ei ymmärrä, että King Diamond on maailman kovin bändi, ei voi mitään. Grave Digger, Turmion Kätilöt... vittu mitä paskaa, mutta kun siitä tykkää, siitä tykkää. Keeper 1 on minulle anti-Grave Digger /-Turmion Kätilöt /-King Diamond: en tykkää siitä, koska en tykkää.
Tai siis tykkään, mutta en niin paljon kuin minun "pitäisi". Kyllähän tämä(kin) levy kuuluu jokaisen metallisydämen kokoelmaan merkityksensä ja oivalluksiensa puolesta, mutta joudun vain toteamaan, että se ei ole "minun" levyni, vaikka siinä ei sinänsä ole mitään vikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti