Anthrax - State of Euphoria (1988)

Kuten sanottua, Among the Living on yksi tykeimpiä -80-luvun kultakauden thrash metal -levytyksiä. Anthraxin tuotannosta tuntuu olevan olemassa yleinen näkemys, että yhtye teki kolme erinomaista levyä lähes peräkkäin (Spreading the Disease, Among the Living ja Pesistence of Time), mutta muut yhtyeen tuotokset keikkuvat asteikolla "ihan ok":n ja susipaskan välillä. En lähde nyt sen enempää avaamaan Anthraxin historiaa ja tuotannon huippuja ja notkahduksia, mutta sanotaan nyt se, että mielestäni John Bush on parempi solisti kuin "se oikea" nokkamies Joey Belladonna, ja hänen aikakaudellaan Anthrax teki yhden parhaista yksittäisistä kappaleistaan, What Doesn't Dien.

State of Euphoria on kuin kaikki Among the Living -sessioista ylijääneet riffit ja biisit laitettuna omiin kansiinsa. Tokihan joukkoon mahtuu onnistumisia, joista erityisesti Be All, End All on toimiva kappale kaikin puolin, mutta yleiskatsaukselta levy näyttää tyhjänpäiväiseltä. Suurin ongelma on se, että se ei tuo mitään uutta tai levitä yhtyeen ääripäitä kauemmas - Among the Livingillä oli nopeimpia, groovaavimpia ja pidempiä (tästä voin olla väärässäkin) kappaleita, jotka oli yksinkertaisesti tehty kunnolla.

Erinomaisten I Am the Lawn, Indiansin ja vaikkapa Skeletons in the Closetin sijaan State of Euphoria tarjoaa unohdettavia rykäisyjä a'la Misery Loves Company, Now It's Dark ja vaikkapa Make Me Laugh. Onnistuneimpina sävellyksinä pidän levyn kahta ensimmäistä (Be All, End All sekä Out of Sight, Out of Mind) sekä viimeistä (Finale), mutta näiden välissä on vain yksinkertaisesti tylsiä kappaleita. Hyviä hetkiä on siellä täällä, mutta nekin ovat vain kosketusta karttavia varjoja, häivähdyksiä.

Erityisesti niska-, käsi- ja munakarvani nousevat ärtymyksestä pystyyn Trust-coverin Antisocialin myötä, joka on luvattoman hittihakuinen ja jankkaava. Ehkä joku on toista mieltä, ja pitää em. kappaletta levyn kohokohtana, mutta minulle Antisocial on yhdellä sanalla paska biisi. Muut fillerit tuntuvat vain venytetyiltä ja ideaköyhiltä, mutta Antisocial on huono, plain and simple.

State of Euphorialla ei ole mitään suurta vikaa, mikä tekisi siitä kuuntelukelvottoman, ja jos olet kova Anthrax-fani, ei levy taatusti petä, mutta silti se on kuin jämäriffien laari. Se ei vangitse mielikuvitusta, ei pakota kuuntelemaan lisää ja etsimään uusia oivalluksia ja koukkuja, kuten Among the Living teki. Koska en omista kuin nämä kaksi Anthraxin levyä (vielä, valitettavasti), joudun toteamaan, että State of Euphoria ei ole levy täynnä filleriä - elementit ovat kohdallaan, mutta palaset eivät loksahtele kohdalleen, vaan loppujen lopuksi palapeli esittää pikselimössöä eikä Sikstuksen kappelin freskoa, kuten tarkoitus oli.