Venomin, Judas Priestin, Black Sabbathin ja Metallican merkityksen nykyisen metallin moninaisuuden synnylle tuntevat kaikki. Bathorya on kuitenkin pidetty kolmanneksi tärkeimpänä bändinä metallin historiassa (heti Black Sabbathin ja Venomin jälkeen) - miksi niinkin harva tietää syyn? Hyvä on, eihän Bathory nyt mikään tuntematon tekijä ole, mutta kaveripiirissäni aina (harvoin) kun Bathory mainitaan, puhutaan levyistä kuten Twilight of the Gods tai Hammerheart, joilla yhtye oli muovaamassa ns. viikinkimetallia. Bathoryn tärkeimmät (joskaan ei parhaat) levyt ovat kolme ensimmäistä - Bathory, The Return (of Darkness and Evil) sekä käsiteltävä Under the Sign of the Black Mark, joilla Quorthon kumppaneineen oli synnyttämässä modernia äärimetallia.
Bathoryn alkuaikojen levyjen kolme tärkeintä tunnuspiirrettä, jotka ovat periytyneet lukemattomille (etenkin black metallin alalla) bändeille: soundi, mättö ja rääkynä/örinä vokaalit. Mikään näistä elementeistä ei ole yksinomaan Bathorylle ominainen tai edes yhtyeen oma innovaatio, vaan joku toinen kokoonpano on kokeillut kaikkea aiemmin (kuten musiikissa usein on), mutta vasta Bathory yhdisti nämä kolme paketiksi, jota on imitoitu kolmekymmentä vuotta.
Levy kuulostaa siltä kuin se olisi äänitetty viereisestä huoneesta halvimmilla mahdollisilla mikeillä. Käsi pystyyn kuinka moni on kuullut vastaavia kuvauksia esim. Burzumin, Immortalin ja ties minkä norjalaisen "toisen aallon" black metal -yhtyeen tuotoksista! Täältä se ratkaisu on peräisin, Venomista huolimatta. Venomin ensilevyt ovat hirvittävän huonosti miksattuja, mutta Bathory vie koko tyylitajuttomuuden mielipuolisen nerouden uudelle tasolle; lopputulos on kuin huono bootleg.
Vaikka Under the Sign of the Black Mark sisältää hitaita ja suorastaan rokkaavia biisejä (kuten Hellhammerin mieleeni tuova Call from the Grave ja tulevaa tyylimuutosta ennakoiva Enter the Eternal Fire), tunnetaan Bathory niistä nopeista sävellyksistä. Levyn ensimmäinen varsinainen kappale Massacre ei jätä armoa, vaan repii vastarinnan sellaisella meteli-infernolla, että ei todellakaan tarvitse miettiä mitä Abbath ja kumppanit ovat kuunnelleet. Mainitun lisäksi Woman of Dark Desires, Equmanthorn ja 13 Candles ovat sellaisia hullunmyllyjä, että oksat helvettiin.
Quothron repii äänihuulensa riekaleiksi jokaisella tuottamallaan äännähdyksellä - tämä on fakta, sillä pian hän joutui siirtymään pois rääkynästä, koska laulaessa kielellä alkoi maistua veri. Sittemmin tekniikka on hiottu paremmin, mutta Quothronin soundi on edelleen uniikkii ja tunnistettava. Tokihan thrash metal -bändit kokeilivat ties minkälaisilla lauluratkaisuilla - samaten heidän esikuvansa Venom - mutta vasta Bathroy vei rääkynän kokonaan pois traditionaalisen laulun piiristä, omalle kentälleen.
Under the Sign of the Black Mark on black metallia ennen kuin kukaan muu veivasi black metallia. Venom voidaan laskea prototyypiksi kaikesta äärimetallista, kyllä, mutta vasta Bathory muovasi jo kokeillut ainekset uudeksi pullaksi, joka kuulostaa ensimmäistä kertaa (lähes) nykyiseltä äärimetallilta. Black metal, death metal ja kaikki näiden johdannaiset ovat velkaa vanhalle Bathorylle - ja yksistään sen takia levy (tai joku toinen Bathroyn ensimmäisistä tuotoksista) kuuluu jokaisen metallisydämen kokoelmaan, vaikka musiikki onkin ajoittain varsin piinallista kuultavaa umpipaskoine soundeineen ja olemattomin tuotantoarvoineen. Mutta musiikki on kiehtovaa: sitä tahtoo kuunnella hieman lisää, arvuutella mitä tuleman pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti