Judas Priest - Ram It Down (1988)

Pidin Turbosta, vaikka se olikin erilainen ja hävyttömän kaupallinen levy. Monet - suurin osa - olivat kuitekin sitä mieltä, että Juudas Pappi oli myynyt itsensä levyteollisuudelle. Yhtyeen vastaus kritiikkiin oli "paluu metallijuurille" -levy Ram It Down.

On myönnettävä, että levyllä on joitakin tähän mennessä yhtyeen rankimpia kappaleita, kuten Ram It Down; joukkoon mahtuu myös British Steel -fiboja omaavia sävellyksiä, kuten I'm a Rocker; unohtamatta tietenkään balladinomaista progeilua a'la Beyond the Realms of Death eli Blood Red Skies. Kappaleet ovat hyvin tehtyjä ja Rob Halford käyttää edellisellä levyllä kateissa ollutta ylärekisteriään esimerkillisesti - ihan ensimmäisen kappaleen introsta alkaen. Monin paikoin levy kuulostaa omaan korvaani jopa paremmalta kuin likiuniversaalisti ihailtu Screaming for Vengeance!

Muutama heikompi kappale joukkoon mahtuu, mikä ei ole yllätys. Chuck Berry -laina Johnny B. Goode ei sinänsä ole hassumpi biisi (alkuperäisenä tai koverina), mutta siitä haistaa kilometrien päähän Judas Priestin kompromissihakuisuuden: tämä oli Ram It Downin ainoa musiikkivideokappale. Biisi ei vain taitu oikein Priest-käsittelyyn toivotulla tavalla - ei liene kaukaa haettua ajatella, että levy-yhtiöllä/bändillä on ollut tarkoituksena tehdä uusi Cum On Feel the Noize. Toinen notkahdus levyllä on tylsä - Turbo Loverin mieleen tuova - I'm a Rocker, jote yhtye on soittanut jopa keikoilla. Valitettavasti nämä kaksi heikompaa tuotosta tulevat peräkkäin.

Muuten kappalemateriaali on laadukasta ja tasaista, mitä nyt kaksi selkeää kohokohtaa levylle mahtuu. Ensimmäinen on tietenkin erinomainen Blood Red Skies, josta on kehittynyt eräänlainen pienen mittakaavan fanisuosikki - syystä. Kuten tulikin mainittua, kappale tuo mieleeni väistämättä yhtyeen -70-luvun lopun mestariteokset, erityisesti Beyond the Realms of Deathin.

Se toinen kohokohta tarvitsee ja ansaitsee oman kappaleensa. Hard as Iron. Miksi tätä kappaletta ei hehkuteta Judas Priestin klassikoiden joukossa! Miksi harva fanikaan muistaa yhtyeen rankimpia (ainakin -80-luvun rankimpia) kappaleita, joka jyrää kuulijansa kuin vihainen moottoripyöräjengi! Kaikki kappaleessa toimii erinomaisesti ja kyseessä taitaakin olla -80-luvun Judas Priestin paras yksittäinen kappale - suosittelen tutustumaan!

Soundit eivät ole erikoiset ja rumpukoneen kuulee heti. Jos kasarirummuista pääsee ohi ja sietää kaksi heikompaa kappaletta, löytää Judas Priestin unohdetun klassikon. Omissa kirjoissani Ram It Down on samalla viivalla Defenders of the Faithin kanssa - on se vain niin hyvä. Valitettavan aliarvostettu ja huonosti tunnettu levy.