Suurin ongelma on se, että en voi olla vertaamatta levyä edeltäjäänsä, joka on kuitenkin maailman paras yksittäinen levy. Siinä missä Abigail on kokonaisuus, jossa kaikki tukee toisiaan ja erinomaisista yksittäisistä kappaleista muodostuu jotakin ylimaalista, on "Them" pikemminkin kokoelma erinomaisia sävellyksiä, joista muodostuu (King-asteikolla) hyvä levy. VAIN hyvä levy. Tämä ei vähennä yksittäisten kappaleiden laatua tai merkitystä (Welcome Home taitaa olla yksi Maestron tunnetuimpia, ikonisimpia ja samalla parhaita kappaleita), mutta silmissäni se joutuu tämän seikan takia kalpenemaan vertailussa edeltäjäänsä. Mutta muuten kaikki on kunnossa - King laulaa aina yhtä uskomattomasti, kitarat kertovat omia tarinoitaa, Mikky Dee soittaa aivan häkellyttävän hyvin... - ja onpa musiikissa jopa uusi jippo, kauhuelokuvamaiset "säväytykset" (mikä lieneekään oikea termi), joista voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi tällainen "säväytys" löytyy "Them"istä tai Out from the Asylumista.
Tarinasta minulla on jonkin verran sanottavaa. Siinä missä Abigail sijoittui 1800-luvulle goottilaiseen kartanoon ja tarina kulki osin epäkronologisesti, "Them" sijoittuu nykyaikaan (oletettavasti, ainakin) ja tapahtumat kulkevat jonossa. Tästä voi tykätäkin - onhan se helpommin ymmärrettävissä - mutta mielestäni nykyaikaan sijoittuvat kauhutarinat saattavat olla pelottavampia, mutta nautin enemmän hämyiseen menneisyyteen sijoittuvan tarinan fiboista. Tämä on tietenkin preferenssi, mutta tulee muistaa, että vaikka (kauhu)tarina olisi pelottavampi, se ei väistämättä ole parempi. Siinä missä Abigail käsitteli "isien synnit" -teemaa, "Them" pelottaa ja provosoi kuulijaa mielestäni paremmin, jos sen tulkitsee allegoriana huumeiden käytöstä - tämä ei ole todellakaan kaukaahaettu tulkinta. Tokihan Abigailin teema on kiinnostavampi, mutta "Them" on maanläheisempi ja toisaalta provosoivampi, jos miettii esimerkiksi Dr. Landaun roolia yhteiskunnan edustajana ja virkamiehenä.
Niin tai näin, "Them" on erinomainen levy millä tahansa muulla mittapuulla kuin Kingin itse itselleen asettamalla. Jälleen levy on täynnä yksityiskohtia, joihin voisin kadottaa itseni ja ajantajuni, jos lähtisin niitä käymään läpi (Welcome Homen rumpuintro, Kingin vokaalisuoritus Out from Asylumissa, Missyn ääninäyttely...), mutta en aio käyttää aikaa siihen, sillä ainoa oikea tapa löytää ne on kuunnella levyä.
P.S. Mitä ihmettä se etuoven maalaaminen tarkoittaa? Toisin kuin "18 is actually 9" -säkeestä, minulla ei ole mitään käsitystä mitä tämä tarkoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti