Sinänsä tämä pitää paikkansa - ainakin Follow the Blindin osalta. Monet niistä elementeistä, jotka yhdistän Blind Guardianiin (melodioiden ja soolojen sekoittuminen keskenään, Hansi Kürschin hämmästyttävä tulkinta, kuorot ynnä muut) loistavat, jos eivät suoranaisella poissaolollaan, erilaisuudellaan. Vaikka Banish from Sanctuary sisältää hienoja melodioita ja solisti on sama jäppinen kuin nykyäänkin, elementit ovat kuin sikiöitä niistä, jotka tulevat tekemään bändin yhdeksi parhaista power metal -yhtyeistä. Esimerkiksi Hansin ääniala ja äänenkäyttö ovat hyvinkin primitiivisellä tasolla - toisinaan hän alitulkitsee, toisinaan ylitulkitsee ja korkeimmat nuotit jäävät Valhallassa vierailevan Kai Hansenin (joka on kova jätkä, muuten) laulettaviksi.
En pidä tämän tyyppisestä "ennakoimisesta", mutta tällä kertaa en voi mitään, sillä yllätyn aina yhtä paljon kuinka erilainen yhtye Blind Guardian alunperin olikaan. Kappaleet olivat hyviä jo toisella levyllä, mutta kokonaisuus ei ole vielä sitä klassikkostatuksen ansaitseva. Ehkä olisin voinut kirjoittaa tämän (lyhyen) teksin vertailemalla alkuaikojen Blind Guardiania alkuaikojen Helloweeniin, mutta en tunne kumpaakaan riittävän hyvin siihen - joudun toteamaan vain, että soundi on hyvin samankaltainen, erittäin raaka, ja riffit nopeita sahauksia.
Ei siitä pääse mihinkään: olen Blind Guardian -fani, joten pidä levystä, vaikka se onkin yhtyeen selvästi heikoin levy (ainakin niistä, mitä omistan). Elementit ovat kasassa, mutta ei tätä voi suositella kuin -80-luvun (saksalaisen) speed metallin ystäville ja koville BG-faneille. Ei huono levy, ei hyvä levy, mutta ei myöskään unohdettava levy - suhtautumiseni on, että kyllähän tätä kuuntelee aina silloin tällöin, vaihteluna, mutta mielummin napsautan Imaginations from the Other Siden tai At the Edge of Timen soimaan.
P.S. Tiedän, että minun pitäisi omistaa Battalions of Fear, mutta en omista, niin en omista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti