Testament - The New Order (1988)

The New Order on kokenut kokoelmassani hyvin samankaltaisen kohtalon kuin Stone: olen kuunnellut levyä vain hajakertoja, vaikka mitään katastrofaalisen huonoa levyssä ei ole. Monessa mielessä levy on parempi kuin vaikkapa Ride the Lightning, mutta silti Testament oli pitkään (aina viime kesäiseen Tuskaan asti) keskinkertaisuuteen tuomittu yhtye, jolla oli hyvät hetkensä - kuten kappaleet More Than Meets the Eye ja True American Hate.

Ensin hyvät puolet: Chuck Billy on tiukka solisti, joka kuulostaa samalta kuin näyttää, eli kaksi metriseltä intiaanilta, joka on (käsiteltävän levyn jälkeen, tosin) selvinnyt syövästä ja opetellut örisemään. Hän on tekninen laulaja, mutta myös tulkitsija, joka saattaa lyhyellä (tai olemattomalla) varoitusajalla siirtyä puhtaasta laulusta täyteen örinään. Hänen äänensä sopii täydellisesti Testamentin musiikkiin - herää, väkisinkin, ajatus mitä jos Metallican keskinkertainen solisti (kyllä, sanoin sen; olen sanonut sen aiemminkin, mutta tulen luultavasti vielä sanomaankin) olisi korvattu Chuck Billyn tasoisella parilla äänihuulia. Kuten vaikkapa Armored Saintissa ja myöhemmin Anthraxissa kannuksensa hankkineella John Bushilla, jonka Metallica olisi halunnut vielä Kill 'em Allin jälkeen riveihinsä. Pysähdytään hetki miettimään tätä, okei?

Mutta se Metallicasta. Takaisin Testamentiin.

Suurin ongelma, joka minulla levyn kanssa on, on sen geneerisyys. Ehkä tämä on turhaa narinaa, koska Testament oli muokkaamassa thrash metallia aivan samalla tavalla kuin "Big Four", mutta... Jokaiselle metallisydämelle tulee heti mielikuvia, kun mainitaan 'Tallica, 'Deth tai Slayer, mutta pitää olla perehtynyt jossakin määrin thrash metalliin, jotta mitään selkeitä mielikuvia ilmaantuu -80-luvun Testamentista. Siinä missä Slayer tuo mieleen - henkilöstä riippuen, tietenkin - helvetintulia, Tuomiopäivän sotakenttiä ja vaikkapa Joseph Mengelen, ja 'Deth tuo mieleen Mustainen moneen jakautuneen persoonan keskustelemassa itsensä kanssa, Vic Rattleheadin ja kenties tuhon sinfonian, niin mitä Testament tuo mieleen? Chuck Billyn miehekkään ulkoasun? Pitää olla jollakin tasolla fani, että tulee mieleen vaikkapa Maissilapset-elokuva tai foliohattufilosofia.

Testamentilla ei silmissäni ole persoonaa, vaan se on "yksi hyvä -80-luvun lopun thrash metal -yhtye", joita on kuitenkin paljon jo pelkästään Yhdysvalloista. The New Order on hyvä levy, kyllä, mutta se ei herätä mielikuvitusta, se ei luo visioita mielen kankaalle samalla tavalla kuin Master of Puppets tai South of Heaven luovat. Testamentin tuotos jää väljähtyneeksi, laimeaksi viiniksi, missä Anthraxin parhaat tuotokset ovat kossua - laimeasta viinistä ei jää kerrottavaa lapsille, mutta kossusta... Into the Pit, The Preacher, The New Order ja Disciples of the Watch muiden joukossa ovat hyviä kappaleita, mutta niistä ei muodostu monoliittimaisen eheää kokonaisuutta, vaan ne jäävät "hyviksi biiseiksi".

Kuten aina, kanssani saa (ja pitääkin, jos siihen on syytä) olla eri mieltä.

P.S. Tämän tekstin kirjoittaminen on ollut poikkeuksellisen kovan työn alla: olen kahtena edellisenä yönä nukkunut yhteensä noin seitsemän tuntia.