Rage - Secrets in a Weird World (1989)

Rage aloitti uransa speed metal -yhtyeenä, ja, kuten Blind Guardian, on liusunut sittemmin urallaan vaihtelevalla menestyksellä progressiivisen power metalin kentälle. Toisin kuin Blind Guardian, Rage on (ainakin nähdäkseni) säilyttänyt paremmin uransa alkuaikoja muistuttavia piirteitä, vaikka toki valtavia muutoksia on tapahtunut. Pidän Blind Guardianista enemmän, mutta kun verrataan alkuaikojen musiikkia yhtyeen nykytuotantoon, ollaan varsin kaukana juurista.

Se Blind Guardianista, koska nyt puhutaan Ragesta. Ja sanottavaa on.

Ensinnäkin solisti-basisti Peavy Wagner kuulostaa todella erikoiselta Secrets in a Weird Worldilla (ja oletettavasti myös muilla yhtyeen, alunperin Avenger-nimellä julkaistuilla levyillä): hän laulaa systemaattisesti oktaavin korkeammalta kuin tätä nykyään. Tämä saa musiikin kuulostamaan yhdistelmältä Stonea ja Helloween-wannabeetä. Siis kaikki kunnioitus Peavya kohtaan, mutta mitä ihmettä tämä on... Olen ihmetellyt hänen laulutekniikkaansa aina siitä saakka, kun ensimmäisen kerran kuuntellin Secrets in a Weird Worldin - ehkä kyseessä on vain lähdeharha, anakronismi.

Suurin ongelma mielestäni Ragen koko tuotannon kanssa on se yksinkertainen tosiseikka, että vaikka yhtyeen musiikissa ei ole mitään suoranaista vikaa - Secrets in a Weird Worldia on mukava kuunnella taustalla - siitä ei nouse esiin nyrkillä naamaa takovan hyviä yksittäisiä kappaleita, vaan jokainen sävellys kuulostaa pitkälti kaikilta muilta. Distant Voices, Time Waits for No-one ja Invisible Horizons ovat päteviä kappaleita, mutta niistä puuttuu se myyttinen Jokin, mikä tekee kappaleista enemmän kuin kappaleita, osiensa summaa suurempia tuotoksia. Mikään kappaleista ei koukuta kuuntelemaan uudestaan, aina vain uudestaan ja ihastelemaan niitä oivalluksia, joita yhtye on tallentanut nauhalle.

Lyriikat ovat huonoja, ei voi mitään - tämä on varsin yleinen valituksen aihe alkuaikojen (power) metalissa, kun lyriikat on tehty vain sopimaan melodiaan eikä kahden elementin naittamista yhteen ole tehty kunnolla. Toisaalta ei pitäisi odottaa liikoja -80-luvun lopun saksalaiselta speed/power metallilta, lähtökohtaisesti. Surkuhupaisin kappale tässä mielessä on kyllä - without a shadow of doubt - Talk to Grandpa. Nimi sanoo kaiken, oikeasti, mutta jos kertosäe menee niinkin syvällisellä tasolla kuin: "wooooooAAAH! Talk to grandpa! / wooooooAAAAH! Talk to grandpa!" Joo, ei mennä ihan siellä nerokkaimpien lyyrikoiden joukossa, ei totisesti.

Kuitenkin, narinasta huolimatta Secrets in a Weird World on kelvollinen levy, kunhan siltä ei odota liikoja. Jos osaa ottaa sen vastaan speed metallina puhtaimmillaan (ja viattomimmillaan?), se on kuuntelun tai kahden arvoinen.