Kyllä, kaikki olemme karjuneet mukana yksinkertaisen nerokasta hokemaa, joka on mielestäni AC/DCn yhden onnistuimman kappaleen onnistunein koukku... sen pääriffin ohella, tietenkin. Thunderstruck, vaikka onkin hieno rykäisy, on aivan häkellyttävän ylisoitettu biisi, joka taitaa olla jokaisen itseään rokkina (haha) mainostavan radiokanavan peruskauraa. Mutta minulle kappale ei ole edes AC/DCn suurena "paluulevynä" (mihin he ikinä menivät, hmm?) mainostetun The Razor's Edgen tarjonnasta, vaan jos paras kappale pitäisi valita, se olisi yksinkertaisen groovaava ja hävyttömän rokkaava Fire Your Guns, joka potkii perseelle sellaisella vimmalla, että ihan ihmetyttää.
Kaikki se, mistä pidin ja en pitänyt aiemmilla AC/DC -levyillä, on tallella The Razor's Edgellä. Kornit ja kaksimieliset lyriikat - check! Groove - check, check, check! Brian Johnsonin säädytön ääni - check! Koko bändi on tiukassa tikissä, vaikka aina sävellykset (*kröh*Mistress for Christmas*kröh*) eivät olisikaan yhtä kovassa kuosissa. Homma toimii, kyllä, mutta se ei herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Kaiken kaikkiaan levystä on vaikea löytää sanottavaa, mikä ei samalla pitäisi sisällään koko yhtyeen uraa, tai ainakin Brian Johnson -aikasta diskografiaa.
The Razor's Edge on parempi levy kuin Blow Up Your Video tai (kyllä!) For Those About to Rock, mutta se ei silti ole lähelläkään Back in Blackin neroutta - siinä missä Back in Black tuntui freesiltä ja räväkältä, uudelta ja tutulta samaan aikaan, The Razor's Edge on "vain" hyvä AC/DC-tuotos. Se ei elä omaa elämääni - ainakaan minulle - kuten em. mestariteos; kyllä The Razor's Edgeäkin mielellään kuuntelee (mikä on AC/DCn tunnusmerkki), mutta se on "vain" levy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti