Sodom - Agent Orange (1989)

Sodom on yksi "teutonirässin" kolmesta suuresta - Destructionin ja Kreatorin kanssa. Syistä X, Y ja Z (miksei myös Å, Ä ja Ö) en ole koskaan päässyt syvälle teutonirässin sfääriin. Sinänsä musiikissa ei ole mitään vikaa: se ei ole yhtä teknistä ja kikkailevaa kuin moni Uudelta mantereelta peräisin oleva yhtye (pääasiassa Metallica-Megadeth-akseli), mutta shreddaukset ja mielipuoliset soolot saksalaiset korvasivat punkimmalla asenteella ja Slayerin mieleen tuovilla nopeuksilla. Mutta se on vain osa tarinaa, sillä kuvailin juuri pikemminkin Kreatorin -80-luvun tuotannon kuin Sodomin parhaana pidetyn levyn, Agent Orangen.

Sodom tuo mieleeni vuoroitellen Kreatorin soittamassa Slayeria, vuoroin tempoa kiihdyttäneen Motörheadin ja toisinaan Metallican rosoisen henkisen serkun. Kun nämä kolme elementtiä -"fibaa" - yhdistetään, syntyy aika erikoinen kuuntelukokoemus, sillä vuoroin soitto groovaa kuin Lemmyn Rickenbacker basson rytmittäessä, ja ilman selkeää flow'ta hypätään hillittömään takomiseen ja sahaamiseen - loistavana esimerkkinä olkoon vaikkapa Tired and Red, joka sisältää myös akustista kitaraa. Otetta voi pitää progena, mutta minulla on yksi ongelma Sodomin sävellystavassa: flow ei - nimensä mukaisesti - solju luontevasti. Hyvässä progessa flow ei katkea, vaikka sävellys ottaisikin odottamattoman suunnan tempomuutosten ja skaalarikkeiden muodossa; Sodomilla käänteet tuntuvat enemmän siltä, että Tom Angelripper ja kumppanit ovat keksineet hyvän riffin A, joka ei kyllä oikein sovi mitenkään riffiin B, mutta koska nyt tuli näin tykki idea, niin pakkohan se joukkoon on saada.

Toisinaan Agent Orange on pätevää rässiä, ei siitä pääse mihinkään: se groovaa, murhaa ja fiilistelee juuri sopivassa suhteessa. Edes Angelripperin toisinaan monotoniseksi oituva tulkinta ei haittaa, vaan sopii osaksi palettia paremmin kuin hyvin. Kun nyt tuli vokalisointi mainittua, pitää huomauttaa, että en vieläkään oikein ymmärrä mikä pirulainen on ottanut bändin haltuunsa, kun he ovat päättäneet lähteä usuttamaan puhdasta laulua Remember the Falleniin. Monia tämä ratkaisu häiritsee ylimaallisen paljon, mutta olen tyytyväinen siihen, sillä Angelripperin asenne korvaa puuttuvan tekniikan varsin tehokkaasti (yhden kappaleen ajan, huom.!) ja lopputulos on mielestäni, paremman sanan puutteessa, lutuinen, hellyyttävä, kun mies yrittää laulaa vaikka ei oikeastaan sitä osaa - saman efektin aiheuttaa Bathoryn -90-luvun alun viikinki metalli -tuotosten ulosanti.

Agent Orange on pätevä thrash metal -levytys. Monille se on tärkeä osa rässin kaanonia, mutta minulle se tuntuu "vain" hyvältä levyltä muiden joukossa: sitä kuuntelee mielellään, mutta mikään ärsytä eikä myöskään kutkuta (sitä paljon mainostettua) mielikuvitusta. Paitsi kansikuva - se on häiritsevän hieno, tyylikäs ja kuvaa musiikkia paremmin kuin hyvin.

P.S. AUSGEBOMBT MOTHERFUCKERS!