Ei ole kovinkaan suuri ylitulkinta, jos sanon Conspiracyn kuvaavan psykoosia tai yleisemmin hulluutta. King on tuomittu hulluksi ja hän - eittämättä - myös on hullu: hänen kokemuksensa maailmasta eivät täsmää sen kanssa, mitä kaikki muut maailmassa kokevat. Hän keskustelee "heidän" kanssa, tapaa kuolleen siskonsa ja luo levyn nimen mukaisia salaliittoteorioita. Tulkitsen itse tarinan niin, että King on epäluotettava kertoja, jonka antama todistusaineisto on liian puolueellista ja vääristynyttä pidettäväksi totena - esimerkiksi ensimmäinen ajatus on, että King on viaton uhri pahan tohtori Landaun päämäärien (=Kingin äidin) tavoittelussa, mutta kun tarinaa miettii tarkemmin, asetelma kääntyy päälaelleen ja tohtori Landausta tulee hyvä tohtori, joka tekee kaiken voitavansa auttaakseen potilastaan. Lopetus alleviivaa ensimmäistä tulkintaa, kyllä, mutta jos oletetaan, että King on psykoottinen, krematio hänen vielä eläessä voi olla vain sairaan mielen valhe. Tarinalle on siis - näin ainakin itse asian näen - kaksi mahdollista tulkintaa: joko tohtori Landau, Kingin äiti ja paikallinen pappi polttivat viattoman Kingin elävältä tai sitten King todella on mielisairas ja em. henkilöt yrittävät vain auttaa häntä, mutta joutuvat lopulta lukitsemaan mielisairaalaan (josta isoäiti tuli takaisin "Them"in alussa?). Suuri teema levyllä on myös unet - tai niiden puute - ja tämä mielestäni korostaa epäluotettavaa kertojaa ja Kingin psykoosia.
Niin tai näin, hieno tarina. Ja hieno levy.
Joissakin piireissä ollaan sitä mieltä, että Conspiracy on levynä parempi kuin Abigail. En tätä väitettä allekirjoita, mutta sanon, että Conspiracy on heikomman "Them"in jälkeen tasonnosto. Kappaleet ovat monipolvisempia kuin aiemmin ja raitojen pituus on kasvanut - häikäisevän upea At the Graves (jonka pääriffi on yksi parhaita koskaan tehtyjä) on liki yhdeksän minuuttinen, ja muut kappaleet haahuilevat tasaisin väliajoin yli kuuden minuutin rajapyykin. Jokaisessa kappaleessa on jokin käänne, jokin yllättävä suunta, johon sävellyksen flow'n ei olisi uskonut kulkevan: esimerkiksi Sleepless Nights, joka oli levyn "hittibiisi" musiikkivideoineen, sisältää akustista kitaraa, nopeaa riffittelyä ja suorastaan breakdownin kaltaisen C-osan, jonka Kuningas lähes örisee - ja jos kuuntelee pelkästään kappaleen pääriffin, ei arvaisi sävellyksen pomppivan näin ympäri kartan. Mutta kun homma toimii, niin mikäs siinä.
Conspiracy sisältää joitakin King Diamondin parhaita kappaleita ja parhaita laulusuorituksia, mutta kokonaisuutena se ei - minulle ainakaan - yllä Abigailin mittoihin. Kyllä, se on erinomainen levy, mutta yhä kaipaan sitä goottilaista fibaa, joka Abigailia väritti; esimerkiksi kansikuvia katselemalla (joojoo, tarpeetonta, tiedän) voi verrata kumpi herättää enemmän mielikuvia ja kutkuttaa leikkimään kaikilla mahdollisuuksilla. En vain pidä kansikuvista, joissa kuvataan yhtä tai useampaa bändin jäsentä eikä muuta - vaikka kuvassa olisi King Diamond, silti - vaan mielestäni hienompia kuvia, parempia taustoja musiikille ovat hienot käsinpiirretyt (ei photoshopatut) maalaukset.
Antaisin levylle täydellisen 10/10 arvosanan, mutta koska kirjoissani vain yksi tai kaksi (joo-o, palataan siihen myöhemmin) levyä voi saada sen arvosanan, sanon, että Conspiracy on hienon miehen hienon uran yksi hienoimpia saavutuksia, mutta ei paras. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin: "Rise... Rise... Rise, my friends, rise!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti