Bolt Thrower - The IVth Crusade (1992)

Bolt Thrower on minulle tärkeä bändi - en edes yritä peitellä tätä faktaa. Yhtyeen runnova, voimallinen mutta silti melodinen ja ajoittain jopa seesteinen (taistelukentän ylle laskeutuvann usvan tavalla seesteinen) death metal ei jätä tilaa vasta-argumenteille. Yhtye aloitti soittamalla jotakin grindcoremaista, nopeaa mättöä, mutta siirtyi neljänteen levyynsä, The IVth Crusaden mennessä nykyään tuttuun soundiin. Pidän Bolt Throwerista kahdesta pääsyystä: 1) uskomaton melodiataju ja 2) erilaisuus.

Ei käy kieltäminen, että Bolt Throwerin jätkillä (ja likalla) olisi mitään muuta kuin hävytön melodiataju, joka on käytetty tusinapopin sijaan death metaliin. Esimerkiksi The IVth Crusaden pääriffi on todella raju, runnova ja tyly, mutta silti niin kovin tunnelmallinen ja uhkaava, että ihan hirvittää. Ja kun kappalee feidautuu (on vähän halpaa, joo, tiedän) pääriffinsä myötä pois, kuulijalle jää tunnelma, että tämä näennäisen rauhallinen hetki ei ole pysyvä... ja sitten rävähtää kaiuttimista seuraava kappale, suoraviivaisemmin runnova Icon. Melodiat, joita löytyy kaikkialta yhtyeen diskografiasta, voisivat toisessa kontekstissa olla minkätahansa rock-jumaluuden - Led Zeppelinin, Deep Purplen jne. - kynästä, osana kuolematonta Radio Rock -hittiä.

Tästä pääsemme erilaisuuteen. On hyvin vähän yhtyeitä, jotka kuulostavat edes lähelle samalta kuin Bolt Thrower. Muistan lukeneeni haastattelun Those Once Loyal -ajalta, jolloin yhtyeen jäsen (jonka nimen olen unohtanut) sanoi, että aloittelevat bändit apinoivat mieluummin Suffocationia, koska teknisen musan soittaminen antaa illuusion kovasta muusikosta. Väärinlainatakseni jotakin toista kuuluisa(mpa)a muusikkoa: todellinen muusikko on sellainen muusikko, joka soittaa jokaisen nuotin siten, että yleisö alkaa itkeä. Tämä on Bolt Throwerin pointti: ei nopein, ei raskain, ei tunnetuin, vaan tunnelmallisin.

Suurin  miinus, minkä pystyn keksimään koskien The IVth Crusadea ja samalla yhtyeen koko tuotantoa, on musiikin lievä tasapaksuisuus: jos musiikkiin ei keskity jokaisella olemuksen rippeellä, kappaleet sulautuvat toisiinsa hienoista melodioista huolimatta ja biisilista on vaikea painaa mieleen. Kaikki nämä kritiikit kuitenkin kaikkoavat mielestäni heti, kun Where Next to Conquer pärähtää käyntiin.

The IVth Crusade ei ole yhtyeen paras levy, mutta tuskin (en tunne koko tuotantoa) heikoinkaan. Se on ensimmäinen "nykymallinen" Bolt Thrower -levytys, joten ehkä annamme tämän pienen miinuksen sille anteeksi. Jos yhtye ei ole sinulle entuudestaan tuttu, suosittelen etsimään käsiisi kappaleen joko tätä levyä, tai vielä parempaa olisi, jos löytäisit Those Once Loyalin tai ... For Victoryn. Ja sitten keikalle eturiviin tuhoamaan niskat (kuten allekirjoittanut teki Tuskassa 2013), sillä Bolt Thrower on murhaavan hyvä livebändi ja musiikki toimii erinomaisesti levyn ulkopuolella - ei ole montaa tyydyttävämpää tunnetta kuin karjua tuhansien ihmisten kanssa kilpaa WHEEER NEXT TO CONQUUURRR!