Dream Theater - Images and Words (1992)

Pidän Dream Theaterista, mutta en voi sietää Images and Wordsia. Tämä kuulostaa mahdottomalta, eikö niin - sehän on yhtyeen paras levy? Bullshit. Images and Words häviää silmissäni selkeästi yhtyeen myöhemmille tuotoksille, ja selvällä marginaalilla. Tiedän, että tämä on erittäin, erittäin rajusti epäsuosittu mielipide, mutta pidän siitä kiinni, yhä vain.


Okei, Pull Me Under ja Take the Time ovat ihan kelvollisia kappaleita. Samoin yhtyeen instrumentaatio on kovalla tasolla; James LaBrie laulaa huikean hienosti läpi koko levyn. Näitä ei käy kieltäminen. Jotakin hyvää levyssä on - paljonkin, jos muilta kysytään. Mutta nyt puhun minä ja ennen kuin huudat ruttoa minulle ja suvulleni, kuuntele loppuun. Sitten voi kirkua koko internetin täyteen kokemaasi vääryyttä.

Images and Words on kuin hattara: suuri sokerinen pallo, joka lupaa paljon, mutta on lopulta vain pinkki epäterveellisyyspilvi tikun päässä. Levy lupaa paljon, antaa ymmärtää, että tarjoaa vaikka mitä ihmeitä maan ja taivaan väliltä ja tuolta puolelta, mutta todellisuudessa sisus on ontto, tyhjä. Siltä se minun korvaani kuulostaa, uskokaa pois. Soundimaailma on paremman sanan puutteessa sokerinen, ylihiottu ja tuo mieleeni pikemminkin suuren budjetin pop-levyn kuin progemetallin messiaiden "magnum opuksen". Vaikka instrumentaatio on kuinka huikealla tasolla, se jää valitettavasti Ynkkä-asteelle, eli soitinrunkkaukseksi soitinrunkkauksen ilosta, without rhyme or reason, kuten sanotaan.

Proge, joka on yhtyeen ja levyn tavaramerkki, tuntuu pikemminkin gimmikiltä, pakotetulta kikkailulta kuin elintärkeältä osalta yhtyeen musiikkia... tällä levyllä. Minulle proge toimii parhaiten sillon, kun yhtye kokeilee jotakin uutta ja yllättävää ratkaisua rikkomatta kappaleen flow'ta ja ilman että progeilu kuulostaa pakotetulta. Images and Words tuntuu näiden kahden antiteesiltä: progelta progen takia. Tämä saa levyn tuntumaan progemetalliksi naamioidulta kaupalliselta viritelmältä... eli ontolta.

En aio käyttää enempää sanoja kuvailemaan miksi en pidä levystä, koska jos et ole tähän mennessä ollut samaa miltä kanssani, et tule olemaan muissakaan kohdissa; jos sen sijaan olet, onnittelut, olet liittynyt vähemmistöjen vähemmistöön, jota myös hulluudeksi taidetaan kutsua. Jos pidät Images and Wordsia parhaan koskaan tehtynä (proge)metallilevynä, hyvä on, mutta en ole samaa mieltä kanssasi. Levy tuntuu pakotetulta, väkisin väännetyltä ja teeskentelyltä - tunteellisiksi tarkoitetut kappaleet (a'la Another Day) eivät saavuta mitään emotionaalista tasoa, joka ei olisi keskiverto pop-balladin saavutettavissa.

Nyt voit vihata minua. Itse menen kuuntelemaan Scenes from Memoryn.