Nykykuulijalle Welcome to Hell saattaa kuulostaa varsin kesyltä. Jos on tottunut Cannibal Corpseen, Mayhemiin tai vaikkapa Nileen, Venom ei ole rankkaa musiikkia; mutta jos edellä mainittujen yhtyeiden sijaan on tottunut Motörheadiin, Judas Priestiin ja Deep Purpleen, Welcome to Hell on toisesta maailmasta: se on ruma, rujo, väkivaltainen, "satanistinen" (selitän heittomerkit kohta), punkahtava, nopea, uhkaava... Se, mitä Venom ei ole, on virtuoosimainen: itseasiassa Venom on kaikkea muuta kuin joukko virtuooseja! Taivas varjele, rumpali Abaddon pysyy tahdissa (suurimman?) osan ajasta; riffit soitetaan sinnepäin; Kronos karjuu vailla mitään käsitystä melodiasta ja hienovaraisesta ilmaisusta!
Ja siinä, ystävät hyvät, on Venomin hienous: se on niin ruma. Venom ei ole musiikkia, vaan Venom on asenne. Venomin musiikillisen ominaisuuksien - riffien rakenteen, lyriillisen nerouden tai sävellysten tenhon - arvioiminen on yhtä turhaa kuin Lemmyn luomien laskeminen. Kultakorvat, huomio: Venom ei ole teille.
Soundit ovat kuin demolta: toisinaan rummut hukkuvat kitaran ja basson alle, toisinaan päinvastoin. Black Sabbathin vanhoilla levyillä ihailemani soitinbalanssi on vain kaukainen muisto; tilalla on punk-asenne ja - paremman termin puutteessa - muna. Mutta se toimii, tukee täydellisesti kokonaisvaikutelmaa, uhkaavaa ja "saatanallista" tunnelmaa.
Welcome to Hell oli Venomin ensimmäinen levy ja Judas Priestiin tottuneilla "heavy rokkareilla" on varmasti sujahtanut litrakaupalla aamiaismuroja väärään kurkkuun, kun he ovat ensimmäisen kerran kuulleet levyn avaavan Sons of Satanin. Kuten sanottua: Venom on kuin toisesta maailmasta verrattuna hittivetoiseksi (muistetaan, että puhutaan vuodesta 1981) muuttuneesta Juudas Papista. Nopeat sävellykset vailla teknistä taituruutta ovat kuin yhdistelmä Motörheadin rock-asennetta ja punk-soittoa... tuplanopeudella. Tämän paremmin en voi Venomin musiikkia kuvata: it has to be heard to be believed.
Musiikillisesti Venom on ollut äärettömän tärkeä yhtye, kyllä, mutta uskoisin, että vielä suurempi merkitys metallin muotoutumiselle on ollut yhtyeen lyriikallinen ulosanti. Tehdäänpä nopea vertailu tähän asti "satanistisimmasta" kappaleesta, Black Sabbathin Black Sabbathista ja Venomin One Thousand Days in Sodomista!
What is this that stands before me?
Figure in black which points at me
Turn around quick, and start to run
Find out I'm the chosen one
Oh nooo!
Big black shape with eyes of fire
Telling people their desire
Satan's sitting there, he's smiling
Watches those flames get higher and higher
Oh no, no, please God help me!
Is it the end, my friend?
Satan's coming 'round the bend
People running 'cause they're scared
The people better go and beware!
No, no, please, no!
***
Children slaughtered daily there mothers by their sides
No mercy given no matter how they cried
The smell of death was near
It's presence ever near
The priests lay bound in chains no-one would ever hear,
No-one knew the blasphemy
The torture and the pain
No-one saw the madness
The priests, they died in vain . .
Nyt kysymys: kumpi on rajumpi, "saatanallisempi" ja yksinkertaisesti metallisempi? Aivan, jälkimmäinen; ensimmäinen on lähinnä varoittava, mutta Venom on puhtaasti "paha". Ja valitsemistani katkelmista hieman: Black Sabbath -katkelma on koko kappale, Venom -katkelma vain yksi säkeistö! Koko Welcome to Hell on tätä tasoa, ei vain yksi kappale muiden joukossa!
Mielestäni nimenomaan Venom tekee ensimmäisenä eron rock- ja metalli-lyriikan välille: rockissa lauletaan bilettämisestä, huumeista ja seksistä (sex, drugs & rock 'n roll); metallissa pahuudesta, väkivallasta ja Saatanasta. Tietenkään Venomin jätkät eivät olleet/ole satanisteja, mutta sillä ei ole väliä, koska lyriikoiden tarkoitus ei ollut saaranata vaan pelotella (Welcome to Hellissä luetaan psalmi). Ja siinä he onnistuivat: ihmiset kirjaimellisesti paskoivat housuunsa kuulleessan Venomia ensimmäisen kerran!
Voisin puhua viikkoja siitä, kuinka hieno ja tärkeä levy Welcome to Hell on, mutta jätän sinullekin, arvon Lukija, jotakin löydettävää. On vain yksi oikea tapa tutustua Venomiin: kuunnella sitä. Haastankin sinut siis etsimään käsiisi (jos et sitä jo omista) Welcome to Hellin, kuuntelemaan ensin joukon saman aikakauden metallia ja vasta sen jälkeen kuuntelemaan Venomin esikoislevyn. Huomaat eron aivan varmasti.
P.S. Mitä helvettiä: onko Red Light Feverin alussa Simpsoneiden Apu? Kuulostaa aivan häneltä, mitä helvettiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti